Etusivu

Tilukset

Asukkaat

Kasvatus

Toiminta

TERVETULOA

Ruotsalainen puoliverinen on tunnettu menestyksestään kilpakentillä ja se kelpaa kaikkiin lajeihin: kouluun, esteisiin, kenttään sekä valjakkoajoon. Paitsi kilpahevonen, se on myös hyvä yleisratsu ja niitä näkee ratsastuskoulujen hevosina. Ruotsin alueella tiedetään olleen hevosia jo tuhansien vuosien ajan, mutta näiden hevosten tyypistä ei ole varmuutta. Jotkin lähteet kertovat niiden olleen pieniä, alkukantaisia ja kestäviä.Ruotsiin alettiin tuoda jalostushevosia jo 1400-1500-luvuilla. Ne olivat suurimmaksi osaksi friisiläisiä. Näiden oli tarkoitus kasvattaa paikallisten hevosten kokoa.

Nykyisinkin testaus noudattelee samaa kaavaa. Jalostustavoitteet ovat korkealla ja pienetkin heikkoudet pyritään karsimaan pois ankaralla valinnalla. Kantakirja ei ole suljettu, valikoidulla tuontiaineksella pyritään parantamaan rotua entisestäänkin. Myös jälkeläiset arvioidaan ja jos ne eivät ole tarpeeksi hyviä, ori vedetään pois jalostuksesta.Tinkimätön jalostus onkin tuottanut tulosta: ruotsalainen puoliverinen on eräs maailman parhaista urheiluhevosista ja sen edustajat ovat menestyneet kaikissa ratsastuksen lajeissa. Lähes kaikissa olympialaisissa on joku ruotsalaishevonen ollut mitalisijoilla.

misery.




päivitykset ja tallikirja

päivitetty viimeksi - 20.20.2009

Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti

Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti

Lue vanhemmat merkinnät




Tämä on virtuaalitalli, kaikki sivuilla oleva tieto on keksittyä!
© Susanna K. 2009 www (+ copyright)