VIRTUAALIHEVONEN ID#28

Moon Haavekuva

Rotu, skpsuomenhevonen, ori
Säkä, väri154cm, tummanpunarautias
RekisterinumeroVH14-018-0357
Syntynyt15.02.2014
Ikääntyminenkatso täältä
Koulutustasore 120cm
KasvattajaMoondance
OmistajaMoondance (VRL-01080)
Saavutukset30.06.2016 ERJ-II palkittu pistein 99,75
10.12.2014 KTK-III palkittu pistein 64

© Lupa on
   

Vekku on vekkuli hevonen, jonka kanssa yksikään päivä ei ole tylsä. Ori osaa lukea ihmisiä kuin avointa kirjaa ja toimia sen mukaisesti. Allapäin oleva hoitaja saa paljon pusuja (kirjaimellisesti) ja kiukkuinen hoitaja saa kiukuttelua takaisin. Hoitaessa Vekku on pääasiassa seurallinen ja kiltti poika. Se seisoo nätisti aloillaan vapaanakin, enkä suosittele sitomista muutenkaan, sillä se kärsii pienestä vetopaniikista. Satulointi ei tuota ongelmia, mutta suitsia laittaessa ori yrittää ottaa yleensä väärät remmit suuhunsa, eikä irrota niistä. Muutamat suitset on jouduttu sen jäljiltä korjailemaan. Pesemisestä Vekku ei myöskään pidä. Se ravistelee koko ajan ja yrittää näykkiä vesiletkua. Tosimiehet eivät pesua kaipaa!

Ratsastaessa sama linja jatkuu ja Vekku on ratsastajan peilikuva. Parhaan suorituksen se tekee, kun ratsastaja on rauhallinen ja päättäväinen. Epävarman kuskin kanssa Vekku saattaa kieltää ja hermostuneen ratsastajan kanssa orin kierrokset käyvät turhan korkealla. Nokkelimmat varmaan jo päättelivätkin, että kyseessä on estehevonen. Vekku omaa hyvän hyppytyylin ja on varovainen hyppääjä. Jos puomeja kuitenkin putoaa, niin sen pasmat menevät sekaisin ja yleensä useampiakin puomeja tulee mukaan radalla. Vekku on väkivahva hevonen ja pystyy ponnistamaan korkeankin esteen läheltä. Se antaa anteeksi jonkun verran huonoja reittivalintoja ja tekee välillä uskomattomia pelastuksia kilpailuissakin.




sh-t. Kultakylän Kesäinen Haave -- s.09.09.2014 (e. Moon Kesähelle)
sh-t. Moon Salli -- s.15.09.2014 (e. Moon Salariina)
sh-t. Moon Unikko -- s.15.06.2016 (e. Moon Uniikki)

i. Kajon Varjokuva
YLA1, ERJ-II, KTK-II, KRJ-III
ii. Taikakuun Loikkaus
KTK-III, SV-I
iii. Koistilan Kapina
KRJ-I, KTK-II, Vir Mva Ch, SLA-II, YLA1
iiii. Kapinamieli
iiie. Syksyn Halipula
iie. Loiskaus DLK
SLA-II, KERJ-II, KTK-III
iiei. Sinuhe Egyptiläinen
iiee. Taikakuun Lupaus
ie. Milkan Vimpuri
SV-I
iei. Lakean Untamo
KRJ-I, YLA2, SLA-I
ieii. Fiktion Iivari
ieie. Fiktion Hurmuriina
iee. Milkan Viipuri
KRJ-II
ieei. Heinämäen Usko
ieee. Milkan Valpuri
e. Fiktion Sikuriina
KTK-III
ei. Västerbyn Sakarias
YLA2
eii. Hovi-Ponteva
SLA-II
eiii. Unohtumaton Toivo DS
eiie. Hystereesi
eie. Kimovaaran Särmä
eiei. Waltteri VOE
eiee. Valveron Marina
ee. ADE Piparminttu
KTK-III, ERJ-III
eei. Huiman Tiptop
eeii. Humun Eeros
eeie. Sydänyön Salarakas
eee. Valkoisenjoen Neitoperhonen
eeei. S.S. Punainen Aurinko
eeee. Auroran Kiana

ERJ (sijoituksia 52 kpl)
17.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/30)
10.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (5/40)
08.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/40)
07.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (3/40)
08.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (6/40)
07.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (6/40)
06.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (1/40)
05.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (3/40)
04.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/40)
02.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (6/40)
01.09.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (3/40)
31.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (5/40)
30.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (6/40)
28.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/40)
29.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (1/40)
28.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/40)
26.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/40)
25.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (3/40)
23.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/40)
19.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/40)
15.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
11.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/40)
11.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (1/40)
29.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (6/40)
27.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/40)
26.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (1/40)
24.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (4/40)
22.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
22.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/30)
21.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/40)
20.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/30)
07.08.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (7/60)
29.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/30)
27.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/30)
25.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/30)
22.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (3/30)
19.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/30)
17.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (5/30)
21.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (4/40)
18.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
16.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
16.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
10.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (6/40)
10.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (6/40)
09.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/40)
06.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
06.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (1/40)
04.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (4/30)
03.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
01.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (2/40)
01.07.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (3/40)
28.06.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 120cm (4/40)
Muut sijoitukset
31.07.2015 kutsu, VSR-Cup, 120cm (1/24)
30.11.2014 kutsu, VSR-Cup, 120cm (1/14)
31.07.2014 kutsu, ERJ-Cup, 120cm (16/192)

16.08.2014 Estevalmennus, valmentajana Yaren
Koska viime kertainen valmennus oli mennyt Vekun ja miseryn osalta hyvin vauhdinsäätelyä lukuunottamatta, katsoin parhaakseni keskittyä tällä kertaa enemmänkin erikoisesteisiin. Viimeksi olin pystyttänyt radan hyvinkin tyypillisistä pystyistä, kaksoissarjoista ja oksereista, mutta nyt oli aika kokeilla, mitä Vekku sanoisi muunlaisista esteistä. Ori tuntui jälleen innostuvan nähdessään minut rakentamassa esteitä, mutta muutaman esteen kohdalla se lähes pysähtyi kokonaan ja katseli niitä päristen. Misery sai kuitenkin piakkoin orin takaisin liikkelle, mutta vielä senkin jälkeen hevonen vauhditti askeliaan ja käänteli korviaan epävarman oloisesti. Tällä kertaa halusin miseryn tekevän alkulämmittelyt pidemmän kaavan mukaan ja hakevan suomenhevosta jo alusta lähtien kunnolla tuntumalle. Viimekin kerralla se oli tuntunut vievän oman aikansa, joten ainakaan ei ollut pahasta, jos annoin vielä hiukan enemmän aikaa pohjatyöskentelylle. Se kannatti selvästi, sillä verryttelyesteen kanssa ei ollut tällä kertaa mitään ongelmaa, Vekku pysyi hyvin käsissä, vaikka olikin silminnähden valtavan innoissaan päästessään taas hyppyhommiin. Radalla ori aloitti hyvin varmasti ja miseryä kuunnellen, mutta kun oli aika hypätä hieman oudomman lankkuesteen yli, ori alkoi korskahtelemaan ja ei ollut taas kaukana, ettei se olisi pysähtynyt. Kannustin kuitenkin ratsukon vain jatkamaan ja miseryn vain toimimaan jämäkämmin pohkein, ja uskokaa tai älkää, kyllä nämä kaksi siitäkin esteestä selvisivät ilman vahinkoa. Toki varmasti kummatkin olivat jännittäneet lopputulosta, mutta parempi oli toimia näin kuin antaa Vekun päättää olla hyppäämättä. Siinä tilanteessa olisi voinut olla hyvin todennäköistä, että esteellä olisi mennyt pidempikin tovi ja misery olisi saanut tehdä useammankin lähestymisen ennen kuin yli olisi päästy. Ilmeisesti pahin jännitys alkoi olla kuitenkin ohi, sillä räikeän värinen kolmoissarja ja sianselkä eivät enää ratsukkoa hetkauttaneet ja maaliin tultiin hymyillen koko hammasrivistöllä. Kyllä kelpasi taas olla tällaisen ratsukon valmentajana!

13.08.2014 Estevalmennus, valmentajana Yaren
Vekku taisi olla varsin tyytyväinen siitä, että tänään oli hiukan viileämpi päivä. Toki en tiennyt, minkälainen ori yleensä oli, mutta ainakin tänään se jaksoi temmeltää oikein urakalla varsinkin siinä vaiheessa, kun alkoi tajuta, että minä rakensin esterataa. Miseryllä riitti pitämistä hevosessa, kun hän koitti parhaansa mukaan mennä alkuverryttelyjä tasaisella temmolla, mutta onneksi Vekku tuntui myös melko nopeasti rauhoittuvan, kun ratsastaja vain jaksoi tarpeeksi muistutella siitä, kuka se johtaja oikeasti oli. Pyysin ratsukkoa aloittamaan hyvin tavalliselta, hieman varsinaista rataa matalammalta, pystyesteeltä, joka toimisi mainiona verryttelyesteenä. Misery nyökytteli hyväksyvästi suunnitelmalleni ja nosti orilla tasaisen ja ainakin toistaiseksi rauhallisen laukan. Tempo tuntui kuitenkin kiihtyvän koko ajan, mitä lähemmäksi estettä he tulivat ja minä pyysinkin naista hieman hiljentämään vauhtia. Misery sai käyttää melko ronskeja otteita ennen kuin edes pieni muutos näkyi ja tämän takia ensimmäinen hyppy mentiinkin melkoisella vauhdilla. Uusintayrityksellä homma tuntui luistavan jo hiukan paremmin, neuvoin nimittäin miseryä aloittamaan puolipidätteiden teon jo huomattavasti aikaisemmin. Jatkuva pidäte ei kuitenkaan ollut hyväksi, se kun yleensä laukaisi vain päinvastaisen reaktion. Onneksi miseryllä oli taitoa vaikka muille jakaa ja ei hän toki moisiin virheisiin kaatunutkaan. Muutaman lisähypyn jälkeen oikea tempo oli löytynyt jo varsin hyvin ja minusta oli jo oikea aika laittaa ratsukko varsinaiseen testiin, radalle. Aloitushyppy sujui vielä moitteitta, mutta seuraavalle esteelle tultiin melkoisella ampaisulla. Pidin koko ajan ääneni kuuluvilla toistelemalla sitä, että miseryn kuuluisi pitää vauhti hallittavissa olevana ja hänen tuli olla se, joka määräsi vauhdin. Aivan kuin Vekkukin olisi ymmärtänyt sanomani, mutta jossain vaiheessa rataa se vain tuntui antavan miserylle periksi ja alkoi kuuntelemaan paljon nätimmin ratsastajansa apuja. Loput esteet suoritettiinkin tyylillä, eikä tiputuksia tullut kertaakaan. Pieni tahtojen taistelu oli juuri takanapäin!

20.07.2014 Estevalmennus, valmentajana Inna
Tänään tarkoituksena oli keskittyä nopeaan ratasuoritukseen. Sitä varten olin koonnut kentälle kuuden esteen radan oksereista ja pystyistä. Aluksi otettiin kuitenkin verryttelynä paria pystyä. Vekku oli tänään energisellä tuulella ja tuntui keskittyvän lähinnä tanssimiseen kuin ratsastajan kuuntelemiseen. Ratsastaja nosti Vekulla lennokkaan laukan ja komensin heidät heti hetkeksi ympyrälle rauhoittamaan laukkaa sopivaksi. Kun laukka näytti rullaavan rauhallisesti eteenpäin, ratsukko sai luvan tulla ensimmäiselle pystylle. Hyppy sujui hyvin ja vielä parin verryttelyesteen jälkeen aloitettiin radan ratsastusta. Ensimmäisenä esteenä toimi okseri pitkällä sivulla. Vekku lähestyi estettä reippaasti ja koska pyrimme mahdollisimman nopeaan suoritukseen, vauhtia sai löytyä tällä kertaa. Ratsastaja otti hienosti Vekun haltuunsa ja rautias oripoika hyppäsi hienosti okserin. Toisena ja kolmantena esteenä oli sarja, joka koostui kahdesta okserista. Ensimmäinen okseri ylittyi turhan suurella loikalla, jonka seurauksena toiselle esteelle lähdettiin liian läheltä. Puomi kolahti maahan, mutta matka sai siitä huolimatta jatkua neljännelle esteelle, eli pystylle. Tämän pystyn jälkeen tulisi tiukka käännös viidennelle esteelle, joka oli myös pysty. Ratsastaja hyppäsi neljännen esteen katse jo viidennellä ja lyhensi esteen päällä olevaa laukkaa hyvin tiukan mutkan aikana. Hieman ratsukko tuli viidennelle esteelle vinossa, mutta se ei haitannut esteen ylittämistä. Viimeinen este oli okseri, jonka jälkeen tulisi tehdä tiukka kaarto ”maaliin”. Esteelle tuleminen ei tuottanut sinänsä vaikeuksia, mutta esteen jälkeen oleva mutka tuntui olevan hankala, koska orilla oli jo vauhtia liikaa. Ratsastaja sai onneksi viime tipassa hidastettua laukkaa ja käännettyä. Valmennus sujui hyvin, mutta ylimääräistä vauhtia olisi tietysti hyvä saada pois.

20.07.2014 Estevalmennus, valmentajana Inna
Ratsukko teki alkuverryttelyä pitkin kenttää samalla, kun kokosin kentälle muutaman esteen. Esteiden korkeus oli aluksi 70-80 cm, josta niitä sitten nosteltaisiin. Aluksi ratsukko saisi tulla yksittäisen okserin. Ratsastaja nosti Vekulla laukan ja Vekku eteni rauhallisesti kohti estettä. Hyppy kuitenkin lähti turhan kaukaa, jonka seurauksena puomi kolahti maahan. Ratsastaja ei ollut hypyssä mukana, joten kehotin häntä tukemaan oria paremmin. Toisella kerralla molempien yhteistyö oli jo paljon parempaa, mutta hyppy lähti yhä liian kaukaa. Lisäsin harjoitukseen kahden pystyn sarjan ja nostin esteiden korkeutta 90 cm korkeuteen. Vekku tuntui innostuvan korkeammista esteistä. Tällä kertaa okserin ylitys lähti oikein hyvästä kohdasta ja sarjallekin suunnattiin hyvin. Ratsastaja sai Vekun askeleet sopimaan hyvin sarjan väliin, jonka ansiosta kummalekaan ei tullut kiire. Käskin kehumaan oria oikein paljon ja nostin jälleen esteiden korkeutta, lisäten samalla harjoitukseen trippelin. Tässä välissä ratsastaja sai hetken aikaa kävellä Vekun kanssa pidemmillä ohjilla ennen kuin jatkoimme. Innostunut Vekku hyppäsi lennokkaasti okserin ylitse ja tällä kertaa ratsastaja sai tehdä paljon enemmän töitä sarjalle. Trippelille Vekku pidensin huomattavasti askeliaan ja teki suuren jänisloikan sen ylitse. Ratsastajan tasapaino horjahti yllättävän suuren hypyn takia, mutta onneksi ei joutunut kakun leivontapuuhiin. Vielä parin suorituksen jälkeen ratsukko sai tehdä loppuverryttelyn ravissa. Valmennus sujui kaikkiaan hyvin.





Ulkoasun, tekstien ja kaiken sisällön copyright misery. 2017
Moondance on täysin virtuaalinen talli ja mitään ei ole oikeasti olemassa!