Muistoissamme 23.11.2009 - 09.03.2015

VIRTUAALIHEVONEN ID#8

✝ Noel FK

Rotu, skpshetlanninponi, ori
Säkä, väri102cm, musta
RekisterinumeroVH12-017-0215
Syntynyt23.11.2009
Ikääntyminenkatso täältä
Koulutustasoko Helppo C
KasvattajaFiktio
OmistajaMoondance (VRL-01080)
Saavutukset15.03.2015 KRJ-I palkittu pistein 106,5
20.10.2014 KTK-III palkittu pistein 68
20.10.2014 SHLA-I palkittu pistein 112
30.10.2013 YLA2 palkinnolla pistein 130

Ympäri pihaa juoksee edeltä tallikoira henkensä hädässä ja koiraa jahtaa musta pieni poniori. Omistaja katselee tallin ovelta huutaen "Noel, senkin pieni pirulainen, tänne!" Tuloksetta ja poni vain kiihdyttää vauhtiaan, kun koira vinkaisee. Nyt olet siis tavannut Noelin, tallin pienen mustan paholaisen. Sen erikoisalaa on karkaaminen ja toisten kiusaaminen. Oli kyseessä sitten hoitaja tai hevoskaveri, Noel kiusaa sydämensä kyllyydestä. Satulan selkään saadessaan ori rauhoittuu hetkeksi, kunnes tylsyys iskee. Jos kuski osaa asiansa ja pitää Noelin koko ajan liikkeessä, ei se ehdi keksiä mitään tyhmyyksiä. Kokemattomia ori kusettaa 100-0.

Omasta mielestään Noel on täydellinen tapaus, johon ei saa koskea kuin harvat ja valitut ihmiset. Jos sen pakoalueelle astuu väärä henkilö, Noelin pakene tai puolusta-reaktio on yleensä hyökkäys. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun tallityttö aamutallia tehdessään kiroaa ponin potkun jäljiltä ja jättää sen karsinaan häpeämään koko päiväksi. "Se teki sen taas", oli vastaus kun tiedustelin miksi poniori ei ole tarhassa, vaikka muut ovat pihalla. Sen oikean ihmisen läheisyydessä Noel on vähemmän kovanaama ja osaa jopa nauttia paijauksista. Se nojaa yleensä harjaan ylähuuli väpättäen ja saattaa pitää outoja vatsaääniä. Huonoina päivinä tosin se oikeakaan ei saa olla rauhassa, vaan Noelin elämäntehtävä on saada muutkin vittuuntuneiksi, jos herrallakin on paha päivä. Varusteet nähdessään Noelin korvat singahtavat höröön ja se melkeimpä avaa suunsa valmiiksi kuolaimia varten.

Vaikkei heti uskoisi, niin Noel kyllä oikeasti pitää työnteosta. Se vain on niin ylivilkas, että jos annat orin hetkenkin ajatella itse, se keksii kaikkea virikkeitä itselleen (kuten pukittelun tai mörköjen vuosikokouksen etsimisen maneesin nurkista). Jos ratsastaja hallitsee asiansa ja pitää orin koko ajan liikkeessä antaen pieniä käskyjä, Noel on kuuliainen ja miellyttävä. Esteillä Noel on saanut lempinimen musta lentävä lihapulla. Ponin periaate taitaakin olla kovaa ja korkealta. Se on kyllä taitava hyppääjä, joka osaa katsoa askeleet tarkasti ja harvoin pudottaa puomeja. Turhan varovainen Noel ei kuitenkaan ole, vaan vauhtia piisaa ja erityisesti tiukat uusinnat saavat orin sykkeen nousemaan. Sen kyydissä on miellyttävä istua, sillä esteillä kuskin ei tarvitse tehdä paljoa mitään muuta kuin pysyä kyydissä ja ohjata seuraavalle esteelle. Koulu saattaa olla Noelin mielestä toisinaan tylsää, ellei ratsastaja tee siitä jännittävää vaihtelevilla tehtävillä. Noel OSAA kulkea hienosti, mutta on aina eri asia JAKSAAKO se kulkea hienosti. Useimmiten poni raahustaa takapää toisessa päässä maneesia ja meinaa kaatuilla tuon tuosta. Koulussa ei ole toivoakaan, että Noel katsoisi mihin ne jalat kuuluu laittaa. Paitsi jos selkään laittaa päättäväisen kuskin, alkaa Noelkin kummasti käyttää takapäätään ja keskittyä olennaiseen. Silloin se on miellyttävä ratsastaa ja osaavakin. Maastossa Noel löytää yleensä pieniä vihreitä miehiä joka nurkan takaa. Olen lakannut jo laskemasta kerrat, jolloin ori tulee yksin maastosta kotiin ja perässä kömpii mutainen ja vihainen ratsastaja. Erittäin päättäväisen ja taitavan kuskin, joka pysyy hyvin selässä erilaisissa hypyissä ja tempuissa, saattaa Noel tulla yhdessä ratsastajan kanssa kotiin.

Kilpapaikalla ori ihme kyllä käyttäytyy useimmiten hyvin. Traileriin meneminen on tosin luku erikseen ja Noel on sitä mieltä, että tahtoisi matkustaa autossa kuten ihmisetkin. Kun sille kertoo, ettei ponit matkusta autossa ja näyttää hieman raippaa, Noel köpöttelee traikkuun ihan kiltisti. Kuljetuksen ajan käyttäytyy kohtalaisen hyvin pientä älämölöä lukuunottamatta. Kilpapaikalla ori kiikaroi ensin tammatarjonnan ja esittelee parhaat puolensa. Vasta sen jälkeen kuskia aletaan kuuntelemaan. Kilpasuoritus menee hyvin, ellei kentän laidalla ole joku kuuma chiksi, jolloin Noelin keskittyminen herpaantuu totaalisesti.




she-o. Foxiness of Mystic -- s.21.03.2012 (e. Crewan's Amalia)
she-o. Noland LAC -- s.10.03.2013 (e. Celia v. LAC)
she-o. Dazhbog v. Moons (KTK-II, KRJ-I, SHLA-I) -- s.04.05.2013 (e. Crowberry Bianca)
she-o. Nolan v. Moons -- s.25.08.2013 (e. Wave Post MET)
she-t. Felicia v. Moons -- s.08.10.2013 (e. Päivärinteen Fresita)
she-t. Nelson v. Moons -- s.01.12.2013 (e. Wilma v. Moons)
she-t. Snowball v. Moons -- s.14.12.2014 (e. Miseria v. Moons)
she-t. Diandrea v. Moons -- s.25.02.2015 (e. Dilemma v. Moons)

i. Novellin Napero
SHLA-I, KRJ-III (sijoituksia)
ii. Napoleon
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-III, YLA3, VPA-I
iii. Botus
evm, rt, 98cm
iiii.
iiie.
iie. Namonetta
evm, km, 101cm
iiei.
iiee.
ie. Dwynwen's Jasmine
YLA2, Vir Mva Ch
iei. Dramatic Merlin
evm, km, 101cm
ieii.
ieie.
iee. Hefina
evm, trn, 95cm
ieei.
ieee.
e. Caelan VIL
KTK-II, Vir Mva Ch, SHLA-I, YLA2, KRJ-I
ei. Charlélie
VIR MVA Ch, KTK II
eii. Cesarinu
evm, rnvkk, 91cm
eiii.
eiie.
eie. Pétronnelle
evm, rnkrj, 80cm
eiei.
eiee.
ee. Chardanae
Vir Mva Ch, KTK-III, KRJ-II, ERJ-II, YLA2
eei. Ronaldo
evm, trn, 99cm
eeii.
eeie.
eee. Chardonnay
evm, m, 101cm
eeei.
eeee.

Isä Novellin Napero oli luonteeltaan sellainen persoonallisuus, että se koetteli yhden jos toisenkin hermoja. Tarhasta karkaileva, hoitaessa näykkivä ja ratsastaessa itsepäinen ori oli yhdellä sanalla kuvailtuna: shetlanninponi. Osaavissa käsissä se osasi olla nätistikin. Napero oli Helppo B-tasoinen ja sai kasaan 40 KRJ-sijoitusta. Vaikka se oli pienikokoinen, niin liikettä löytyi ja lisäksi se kokosi poniksi oikein hyvin itsensä. Tästä syystä Napero palkittiin myös SHLA-I ja KRJ-III palkinnolla. Orilla on vain neljä jälkeläistä, sillä juuri kun sen varsinaisen siitosuran piti alkaa, niin se loukkasi pahasti jalkansa tarhassa ja jouduttiin lopettamaan. Kaikki neljä jälkeläistä ovat kuitenkin toinen toistaan hienompia, joten Napero jätti kyllä meille paljon kaikkea hyvää! Niin ja tietenkin myös muutamat hampaankuvat takamukseen.

Isänisä Napoleon ei ollut yhtään sen helpompi poni; yleensä omena ei kauas puusta putoa. Ori asusti ratsastuskoululla, mutta teki vain talutustunteja ja muuten toimi tallinpitäjän tyttären kilparatsuna. Napoleonin karsinaa koristivat varoitukset purevasta ponista. Tyttären kasvaessa liian isoksi ponille se myytiin Emmun omistukseen. Hän jatkoi Napoleonin kanssa hyvin alkanutta kilpauraa ja lopulta ori palkittiinkin KRJ-III palkinnolla. Rakennekaan ei ollut sen huonompi, sillä se kantakirjattiin toisella palkinnolla kehujen saattelemana. Napoleonille kävi hieman niin kuin pojallensakin, eli se kuoli turhan nuorena (17-vuotiaana), eikä ehtinyt jättää kuin neljä jälkeläistä. Todistetusti niistäkin tuli upeita tapauksia - joskin hieman haasteellisia.

iii. Botus on todennäköisesti isälinjan hankaluuden syy. Sen vanhemmat eivät ole erityisen haastavia, vain hieman ponimaisia, joten on mysteeri, mistä Botus on luonteensa perinyt. Se karkaili kaikkialta, jopa karsinastansa ja karkureissuilla kävi uhoamassa isoille oreille saaden yleensä köniinsä. Kyllä lopulta sitten keksittiin ponin pitävät aidat. Se kilpaili napakan pienen ratsastajan kanssa kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä. Oikean ratsastajan kanssa ori oli oikein yhteistyöhaluinen. Kyseinen ratsastaja kynti monet kerrat maata ja väänsi useat itkut, mutta se kannatti. Botus on jättänyt kymmenkunta jälkeläistä, joista osa on perinyt hankalan luonteen ja vielä suurempi osa kouluratsastustaidot.

iie. Namonetta oli vaatimaton, mutta äärimmäisen kiltti tamma Lapista. Se toimi opetusratsuna perheen pienille ja isompien kanssa se harrasti valjakkoajoa. Namonettea harvoin nähtiin kilpailuissa, eikä se käynyt näyttelyissäkään kuin varsana. Perheen lasten kasvaessa isoiksi ja innostuksen hiivuttua tamma myytiin siitoskäyttöön erääseen shetlanninponisiittolaan. Namonetta oli hyvästä suvusta ja jätti kolme upeaa varsaa meidän iloksemme. Tamma itse nukkui pois 27-vuotiaana omassa karsinassaan rauhaisasti.

iei. Dramatic Merlin oli sympaattisen näköinen sisukas shetlanninponiori Iso-Britanniasta. Merlin syntyi ja asui koko elämänsä Jerry Fowlerin shetlanninponeja kasvattavalla tilalla, josta se matkasi ympäri Iso-Britanniaa suurimpiin shetlanninponitapahtumiin. Monipuolisen ponin kanssa kokeiltiin monia hevosurheilulajeja esteratsastuskilpailujen pienistä luokista poniagilityyn asti, mutta ehdottomaksi ykköslajiksi vakiintui näyttelyt. Hyvärakenteiselle orille näyttelyt olivat tuttu juttu useiden vuosien takaa. Ori kantakirjattiin toisella palkinnolla Iso-Britanniassa, ja sillä oli jalostusoikeus myös Ruotsissa.

iee. Hefina oli pienikokoinen tummanruunikko shetlanninponitamma, joka asusti shetlanninponeja kasvattavan Izzy Fletcherin luona. Hefina vietti elämäänsä leppoisasti laitumella nelivuotiaaksi asti ennen muuttoaan Dwynweniin, jossa sitä alettiin välittömästi kouluttamaan tavoille. Lähes villinä elämänsä siihen asti viettänyt tamma ei halunnut päästää ketään istumaan selkäänsä tai laittamaan kärryjä peräänsä, mutta ajan kanssa tamma oppi luottamaan ihmisiin. Siitä kehkeytyi kiltti ja ihmisystävällinen, ja erityisen hyvä äiti. Huolehtivainen ja suojeleva tamma varmisti sen että varsa saa hyvän ja turvallisen elämän elämänsä ensimmäisinä vuosina.

eii. Ranskalaisen siittolan ylpeys Cesarinu oli ja on edelleenkin monen kasvattajan ihailema. Kuka tahansa olisi tahtonut itselleen samanlaisen oriin. Sillä on mitä miellyttävin luonne ja pikkuisen ratsastajansa kanssa se on valloittanut lukuisat koulukentät. Menestys ei suinkaan ole rajoittunut ratsastuskilpailuihin, vaan palkinokaapista löytyy useita BIS-voittajapokaaleja ja vielä useampia ruusukkeita lukuisista näyttelyistä. Jälkeläisiä oriille on kertynyt viitisenkymmentä, enemmänkin olisi varmasti, ellei Cesarinun elämä olisi katkennut yllättäen 14 vuoden iässä.

eie. Pétronnelle syntyi, eli ja kuoli Ranskassa, mutta matkusti näyttelyissä ympäri Eurooppaa. Eikä ihan huonolla menestyksellä. Matkustaminen alkoi kuitenkin kyllästyttää tammaa, eikä se enää oikein viihtynyt trailerissa, joten se päätettiin siirtää täysin siitostammaksi. Ennen tätä se oli jo varsonut kerran. Pétronnelle ehti tulla äidiksi vielä kuudelle muulle varsalle, ennen kuin se menehtyi onnellisena 20-vuotiaana.

eei. Komea shetlanninponiori Ronaldo on kierrellyt paljon kilpailuja Pohjoismaissa. Ronaldo on käynyt myös astumassa tammoja myös Englannissa näyttelynsä ohella. Se oli luonteeltaan melko hyvätapainen ori, joka kasvatettiin asiantuntevasti ja ori sai hyvää hoitoa pienestä pitäen. Suvultaankin Ronaldo oli melkoinen lahja ja harvinaisia nimiäkin orin suvusta löytyi. Ori kierteli tiuhaan tahtia näyttelyitä, sekä valjakko (stat: 39: 6-11-9) ja koululuokkia (stat: 29: 5-7-9). Se on palkittu kolmesti BIS1'llä, mutta muuten Ronaldo on napannut I & II-palkintoa. Ronaldo kantakirjattiin Ruotsissa I-palkinnolle 43 pisteellä 8-vuotiaana. Ori on astunut elämänsä aikana jo yli 100 tammaa. Tällä hetkellä se majailee suurella siittolalla siitosoriina Ruotsissa. Säkäkorkeudeltaan Ronaldo oli 99 cm korkea ja väriltään ori oli tummanruunikko.

eee. Chardonnay on kaunis musta 101 cm korkea shetlanninponitamma, joka on luonteeltaan erittäin hyvätapainen ja kaikkien rakastama tamma. Chardonnay syntyi pieneen shetlanninponisiittolaan, jossa tamma kasvatettiin ja koulutettiin erinomaisella ja rakastavalla tavalla. Chardonnay myytiin 6-vuotiaana jo hyvin kisa-uransa aloittaneena suurempaan siittolaan, jossa siittolan omistajan tytär kilpaili tammalla pienikokoisia koulu (stat: 37: 6-8-11) ja esteluokkia (stat: 25: 4-6-7). Tamma oli ratsastaessa todella nöyrä ja kuuntelevainen, sekä sillä oli myös kauniit liikkeet. Chardonnay ehdittiin myydä vielä kerran ennen kuolemistaan. Tamma jätti suureen siittolaan yhden tammavarsan, jonka jälkeen Chardonnay myytiin kasvattajalleen eläkekotiin, jossa se astutettiin vielä 2 kertaa. Kilpailemisensa tamma lopetti 16-vuotiaana, mutta liikuttamista jatkettiin kevyesti koko ajan. Tamma kuoli pahaan ähkyyn 20-vuotiaana.

KRJ (sijoituksia 45 kpl)
18.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/100)
09.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
07.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (5/50)
07.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/30)
17.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (6/40)
14.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (6/40)
12.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (7/60)
12.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
11.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/60)
11.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (7/50)
11.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
10.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (7/50)
09.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/60)
08.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/50)
13.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (6/50)
12.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/40)
08.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/40)
07.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/50)
01.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
29.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/50)
21.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/100)
20.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/100)
31.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/40)
31.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (5/40)
27.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (6/40)
26.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/30)
26.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/40)
26.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/40)
26.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/40)
26.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/40)
25.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/40)
30.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (5/50)
20.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/50)
20.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/50)
20.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/50)
18.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/50)
18.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/50)
18.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (7/50)
13.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/60)
19.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
18.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/50)
17.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (6/50)
12.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/50)
08.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/40)
07.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/40)

ERJ (sijoituksia 3 kpl)
22.01.2012 kutsu, ERJ esteratsastus, 50cm (5/40)
24.12.2011 kutsu, ERJ esteratsastus, 50cm (6/40)
20.12.2011 kutsu, ERJ esteratsastus, 50cm (3/40)

Muut sijoitukset
14.01.2015 kutsu, NJ näyttely, she-orit (5/12, irtoSERT)
14.08.2014 kutsu, NJ näyttely, she-orit (BIS4 + MVAsert)
21.07.2014 kutsu, NJ näyttely, she-orit (5/12 + irtoSERT)

04.10.2014 Noelin kuulumisia
Noelille kuuluu hyvää, vaikka laiska omistaja on kirjoittanut viimeksi yli vuosi sitten päiväkirjaan. Mitä sitä kertoa sitä samaa; poni lihoo, viettää eläkettä, astuu tammoja ja valmistautuu ikuisuusprojektina laatuarvosteluihin. YLA- ja SHLA-laatuarvosteluissa Noel on jo käynyt, mutta jälkimmäistä palkintoa on tarkoitus ainakin korottaa. Noel ei esiintynyt aivan edukseen siellä. Tavoitteena on myös kantakirjaus, kunhan siihen saadaan jostakin kelpoisuus. Tarhasta karkaileminen on edelleen pikkuorin harrastus ja saan harmaita hiuksia pohtiessani sitä, miten teen aidoista poninpitävät. Onneksi eräs naapurin nuori tyttönen on innostunut Noelin liikuttamisesta ja käy lähes päivittäin touhuamassa orin kanssa jotain. Saa Noel muuta mietittävää, kuin karkailun, eikä se edes jaksa ryömiä aidan alitse kunnon koulutreenin jälkeen.

01.09.2013 Kadonneen ponin mysteeri
En taas tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tein normaalisti aamutallin ja vein Noelin tarhaan. Köytin portin taidokkaasti kiinni ja tarhan piti olla Noelin kestävää mallia. Päiväheiniä jakaessa poni oli kuitenkin kadonnut. Ensimmäinen ajatus tietenkin oli, että se on taas tullut aidasta läpi ja lähtenyt seikkailemaan. Lähempi tutkiskelu näytti, että portti on auki. "Etkö sä sitonutkaan tätä porttia kunnolla kiinni?" Micke kysyi kireällä äänensävyllä. Taatusti sidoin!

Lähdin talliin soittamaan naapureille tuttua soittokierrosta. He varmaan tietävät jo, että asiani koskee aina karaneita poneja. Satulahuoneessa huomasin kuitenkin, että Noelin varusteet eivät ole paikallaan. Tuskin poni niitä on ottanut karkureissulle mukaan. Lähdin maneesille katsomaan varmuuden vuoksi. Siellähän se pieni Noel väänsi koulua naapurin tytön kanssa. Hänen kanssaan on sovittu, että hän saa liikuttaa Revoltia ja muutamaa muuta helppoa ponia. Tyttö pysähtyi kohdalleni ja ihmetteli, miten haastava Revolt on tänään. Naureskellen kysyin, että onkohan sinulla nyt oikea poni satuloituna. Olin vaihtanut Revoltin ja Noelin tarhapaikkaa, enkä muistanut kertoa tytölle. Tähän aikaan syksystä pimeällä kaikki mustat shettikset näyttävät samalta. Tyttö ratsasti niin hyvin Noelilla, että hän sai alkaa sitäkin liikuttamaan. Olipa illalla iltapalapöydässä kerrottavaa.

12.06.2013 Klinikkakäyntiä
Noel on kulkenut jotenkin jäykästi jo muutaman viikon, eikä hierojankaan käynti ole auttanut asiaa. Pakkasin pienen ponin koppiin ja lähdin kiikuttamaan sitä klinikalle. Sain taas hävetä silmät päästäni, kun jätin Noelin hetkeksi karsinaan. Voi sitä huudon ja remuamisen määrää... Eläinlääkäri taivutteli jalat, mutta niistä ei löytynyt sanomista. Röntgenkuvatkin olivat puhtaat. Paikalla sattui onneksi olemaan kiropraktikko, joka löysi heti vian. Noelilla oli nikamalukko selkärangan takaosassa. Varmaan kompastunut jossain tarhassa. Kiropraktikko sai suhteellisen hyvin jo sitä auki, mutta täytyy vielä ainakin yksi käynti tehdä hänen luokseen. No, onneksi ei ollut vakavampaa!

07.01.2012 Noel, senkin pikku-piru!
Aamu lähti taas kaikkea muuta kuin miellyttävästi käyntiin. Talliin lampsiessa Noel tuli minua vastaan. Aamu-unisena kuvittelin näkeväni näkyjä, mutta ponin näykkäisy sai minut tajuamaan tilanteen. Nappasin oria tukasta kiinni ja kiikutin takaisin karsinaan vihaisena. Se oli avannut mokoma karsinan ovensa sekä tallin oven, joka aukeaa kahvasta vääntämällä. Kirjoitin Noelin karsinan oveen kissan kokoisilla kirjaimilla Muistakaa sulkea ovi kunnolla!!!.

Vein Noelin viimeisten joukossa ulos. Aloin tekemään tuttuun tapaan karsinoita, kun pihalta kuului hevosten kiljuntaa. "Nyt se Noel on taas karannut tarhastaan", huusin toiselle tallityöntekijälle edes näkemättä tilannetta. Kuten arvasin, Noelhan siellä härnäsi tallin isoja oreja. Purri ja Sami kiljuivat ja uhosivat sille ja pikkuori laittoi samalla mitalla takaisin. Eikä se antautunut suosiolla! Saimme kahden työntekijän voimin jahdata Noelia ympäri pihaa. Samalla tarkastin tarhan ja jälkien perusteella Noel oli ryöminyt alitse. Kun saimme sen vihdoin kiinni, vein Noelin kiukkuisena karsinaan ja sidoin oven riimunnarulla vielä varmuuden vuoksi. "Siellä sitten olet tämän päivän", kerroin orille. Se katsoi minua hurmaavalla ilmeellä, eikä sille voinut edes olla vihainen enää.




24.04.2013 kouluvalmennus, valmentajana Roo
Alkuverryttelyksi ratsukko ravaili kevyttä ravia ympäri maneesia. Poni kipitti pienillä jaloillaan reipasta vauhtia eteenpäin. Ratsastaja unohtui kuitenkin välillä matkustamaan ja poni alkoi pomppia ja keskittyi kaikkeen muuhun. Pyysinkin ratsastajaa keskittymään paremmin. Kun ratsastaja oli hereillä ponillekkaan ei jäänyt aikaa temppuiluun. Alkuverryttelyn jälkeen ratsukko sai harjoitella tempon vaihteluita. Tehtävänä oli ravata reipasta ravia pitkät sivut ja lyhyillä sivuilla, sekä kulmissa oikein hidasta ravia. Hidas ravi oli ponille hankalaa, ja se siirtyi usein käyntiin. Kun ratsastaja tyytyi vähempään poni alkoi pikkuhiljaa oppia ja loppua kohden ratsastaja pystyi pyytämään hieman vielä hitaampaa ravia. Kun poni kuunteli kivasti ratsukko sai kävellä hetken. Tämän jälkeen harjoiteltiin laukkaympyröitä. Poni laukkasi reippaasti eteenpäin. Ympyrällä se kuitenkin painui helposti ulkolapa edellä ulospäin ympyrältä. Pyysin ratsastajaa ottamaan ulko-ohjan paremmin käteen ja ratsastamaan ulkopohkeella sisäohjasta vetämisen sijasta. Poni alkoi pysyä paremmin ympyrällä ja lopuksi ympyrää pienennettiin ja poni joutui tekemään enemmän töitä. Harjoitus tehtiin molempiin suuntiin, jonka jälkeen ratsukko sai verrytellä vapaasti kevyessä ravissa ja käynnissä.

10.04.2013 kouluvalmennus, valmentajana Roo
Valmennus alkoi alkuverryttelyllä. Ratsukko ravaili maneesissa ja poni liikkui kivasti eteenpäin. Verryttelyn jälkeen aloitettiin puomien kanssa työskentely. Aluksi poni kompuroi paljon, sillä sen ongelma on juurikin jalkojen nostelussa. Muutama kerta menikin niin, että poni kompuroi enemmän tai vähemmän. Muutosta alkoi kuitenkin tapahtua ja poni alkoi katsoa kavioihinsa. Kun ratsastaja huolehti siitä, että ponin takapää pysyi mukana puomitkaan eivät enää saaneet osumia. Välejä lyhennettiin hieman ja poni lyhensikin hienosti askeltaan. Tämän jälkeen ratsukko sai kävellä hetken. Laukassa tehtiin samaa harjoitusta ja puomien kanssa ei ollut mitään ongelmia. Poni ylitti ne siististi ja päätimmekin vaikeuttaa tehtävää. Välejä lyhennettiin niin, että poni joutui todella keskittymään siihen, missä jalat menevät. Onnistuneen suorituksen jälkeen ratsukko ravaili maneesissa hetken ja jäi kävelemään loppukäyntejä vapaasti.

17.03.2013 kouluvalmennus, valmentajana Mirka
Oi ei, shettiksiä! Saavuin Moondanceen juuri kun ulkokentälle köpötteli pörrökarvainen punaruunikko, shettisori Noel. Ponista ei näyttänyt pörhistelyä puuttuvan ja se vaikutti niin innokkaalta lastentarhan pikkulapselta, että hellyin siinä silmänräpäyksessä. Ehkä se GP-ratsujen valmentaminen ei ole mun alaani, mä voisin tavata tällaisia söpöläisiä useamminkin. Sen sijaan, että Noel olisi tyytynyt suloisen haliponin virkaan, se machoili minkä kerkesi, pureksi kuolainta ja näytti olevansa niiiin iso jätkä, joka hallitsee ihan omaa valtakuntaansa ihan itse välittämättä selässä nököttävän miseryn liikkeistä pätkän vertaa. Vaan kyllä se sitten välittikin, kun oltiin menossa pienensuuren hevosen elkein uralle ja ratsastaja näytti, että ei mennäkään ihan vielä.

Pienen ja ohjienkiskomisoperaation aikana Noel ehti viilettää turpa jossain ihan muualla alkukäynneissä, ja se näytti olevan varsin omapäinen tapaus. Kun misery keri ohjat käteen, poni lähti lipsumaan uralta niin nurinkurisessa muodossa, että siitä olisi jo irronnut pysti sun toinenkin hyllylle komeilemaan. Kouluratsastuksessa Noel ei kuulemma ollut kovin kummoinen, ja tänään meidän treenimme ideana taisi olla saada ori menemään oikein päin, reippaasti ja hyvässä tempossa näyttämättä jatkuvasti piinaavia pitkästymisen merkkejä.

Aloitimme ravityöskentelyllä tehden myös siirtymisiä ja paljon taivutteluita, jotka näyttivät olevan Noelin kaltaiselle läpimenijälle enemmän kuin tarpeen. Ohjalle ori ei vastannut sitten mitenkään, painoi kuolaimeen ja jätti pään kantamisen omaan arvoonsa, eikä touhu mennytkään ihan niin helposti kuin olin kuvitellut. Treenissä tarvittiin päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä kovin paljon, eikä poni silti näyttänyt tekevän yhtään mitään. Huomauttelu olikin tarpeen, jotta poni saatiin kuuntelemaan ohjaa ja pohjetta ja puolipidätteet läpi niin, ettei se vaan mennyt välittämättä lopputuloksesta pätkän vertaa. Kun misery paiski töitä ensimmäisen puolituntisen saadakseen raviin jotain tempoa varsin vakuuttavan tahmatassumoodin omaksuneelta Noelilta, alkoi oppi mennä perille ja poniori alkoi kuunnella yläkertaa vähän asiallisemmin. Siirtymiset alkoivat sujua, kunhan Noel saatiin herkistettyä ohjalle ja pohkeelle ikä ratsastus ollut pelkkää junnaamista pohjeavuilla. Kun ratsastajan vartalo myötäsi tarpeeksi, alkoi ponikin mennä nätimmin ja pyrkiä omatoimisemmin eteenpäin toimien jo paljon nätimmin kuin aiemmin.

Teimme suunnanvaihdon ja alkuveryttelyjen jälkeen vuorossa oli kahdeksikkoharjoituksia pysähdyksien ja suoristuksien säestämänä. Ravissa kahdeksikot sujuivat loistavasti ja pysähdyksestä lähdettiin nätin suoristuksen seurauksena liikkeelle kuin pyssyn suusta, eikä alkutunnin tahmailusta ollut sitten tietoakaan. Sen sijaan Noel jäi helposti vähän vahvaksi ja panosti enemmän vauhtiin kuin laatuun, mikä opeteltiin tehokkaasti toisinpäin miseryn ehtymättömän työpanoksen ansiosta. Aluksi Noel oli varsin jäykkä, mutta kun sille näytti, kenen nappuloilla pelattiin, lopputulos oli jo paljon parempi!

Laukkatyöskentelyyn tuntui kuluneen ikuisuus, mutta sitäkin tyytyväisemmin lähdimme eteenpäin ja Noel osasi yllättää näyttämällä oikeanlaista tatsia reippauteen ja pirteyteen suhteutettuna poni alkoi oikeasti pelittää niin, että loppu oli pikkuviilailun varassa. Ratsastajakin pääsi lepuuttamaan niin puutuneita jalkalihaksiaan kuin kovia kokeneita hermojaankin, ja valmennus päättyi hymyyn vaikka vähän oltiin junnailtukin perusasioissa. Noel laukkasi nätisti molempiin suuntiin, vaikka jäikin vasemmalle vähän jäykäksi sisäkyljestä eikä asettunut niin kauniisti, nosti kyllä oikeaa laukkaa parin uusinnan jälkeen ja hidastikin, kunhan misery muisti tehdä paljon puolipidätteitä liikutellen kuolainta kevyesti pehmeämpää tuntumaa hakien. Siitä se lähtee!

07.02.2013 kouluvalmennus, valmentajana Pierre
Saapuessani maneesille Misery verrytteli jo vilkasta pikkuoria, Noelia. Ori liikkui pääsääntöisesti reippaasti, mutta ravista käynnille tiputtaminen olisi ilmeisesti ollut mieluisa teko. Misery tunsi orin kuitenkin hyvin, ja osasi olla riittävän valppaana joka käänteessä – Noel ei saanut tilaisuutta luistaa työnteosta. Alkuverryttelyissä käytettiin koko maneesin suoma tila hyväksi: ratsukko työskenteli käynnissä sekä ravissa työskennellen mahdollisimman paljon uran sisäpuolella. Noelin täytyi olla jatkuvasti hereillä uusien apujen vastaanottamista varten, joten tämä ei ehtinyt suunnitella omia metkujaan.

Valmennuksessa keskityttäisiin aluksi orin hillintään pysähdyksien ja peruutuksien avulla – hevonen ei saisi puskea apujen läpi ja liikkua liian reippaassa tempossa, sillä muuten paikoillaan olot voivat jäädä vajavaisiksi käynnin ja pysähdyksen sekoitukseksi. Misery ja Noel työstivät pysähdyksiä uralla; olin laittanut uran sisäpuolelle kartioita merkitsemään pysähdyksiä. Alku meni orin kanssa säätäen ja pelisääntöjä kerraten, mutta toistojen kautta ja toistuvilla pidätteillä Noel saatiin liikkumaan nätisti, ja pysähdykset onnistuivat hyvin. Enää ori ei itse päättänyt milloin pysähdyksestä lähdetään uudestaan liikkeelle.

Peruutusharjoitukset suoritettiin samalla tavalla kuin pysähdykset: uran vierellä olevat kartiot merkitsivät peruutuspaikkoja. Ennen harjoituksen aloittamista ratsukko vaihtoi kuitenkin suunnan ja purki orin patoutunutta energiavarastoa laukkatyöskentelyllä pääty-ympyrällä. Aluksi Noel puski lapa edellä, mutta asettui lopuksi hyvin kierrokseen. Peruutukset sujuivat näppärästi, sillä ori oli saatu aikaisemmin hyvin kuulolle. Peruutukset rajoittuivat aluksi muutamiin lyhyisiin askeliin, mutta nopeasti peruutusmäärä kasvoi. Ori kulki pääsääntöisesti suorassa linjassa taaksepäin, eikä lähtenyt ilman lupaa eteenpäin.

Valmennuksen lopuksi treenailimme vielä hetken temponlisäyksiä ravissa. Noel liikkui hyvin ja näytti olevan innoissaan päästessään vaihtamaan nopeampaan askellajiin. Misery piti ohjat tuntumalla ja käytti pohjetta lisäyksen tekoon. Noel vastasi apuihin hyvin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, jolloin ori vaihtoi ravista laukkaan. Misery otti orin kuitenkin nopeasti takaisin kuulolle ja jatkoi harjoitusta. Valmennus sujui pääsääntöisesti hyvin, vaikka ori yrittikin toisinaan keksiä omaa ohjelmaa. Osaavalla ratsastajalla orista saa kuitenkin kuorittua vaikka minkälaisia kykyjä esiin, kunhan tämän saa innostumaan asiasta ja pidettyä suorituksen ajan kuulolla. Orin kanssa ollaan menossa oikeaan suuntaan, vain tiivistä harjoittelua niin hyvä tulee!





Ulkoasun, tekstien ja kaiken sisällön copyright misery. 2017
Moondance on täysin virtuaalinen talli ja mitään ei ole oikeasti olemassa!