VIRTUAALIHEVONEN ID#195

Moon Aavekapina

Rotu, skpsuomenhevonen, ori
Säkä, väri156cm, rautias
RekisterinumeroVH15-018-0364
Syntynyt27.09.2009
Ikääntyminenkatso täältä
Koulutustasoko Vaativa B, re 110cm
KasvattajaMoondance
OmistajaMoondance (VRL-01080)
Saavutukset15.01.2017 KRJ-I palkittu pistein 104
20.12.2016 SLA-II palkittu pistein 79
15.04.2015 KTK-III palkittu pistein 63

© Tallin omaisuutta
   

Nimi kertoo yleensä hevosesta kaiken olennaisen, kuten myös Kapinan tapauksessa. Se ei päästä ketään helpolla; ei hoitajaa, tallityöntekijää saatika sitten ratsastajaansa. Kapina ei ole pohjimmiltaan paha, vaan kovan ulkokuoren alla sykkii kyllä lämmin sydän. Sen esiinsaaminen on vain oma haasteensa. Joskus ori saattaa pitkäaikaiselle hoitajalle intoutua tarjoamaan rapsutuksia puremisen sijaan tai toimii ratsastajansa kanssa alusta asti ilman kapinointia. Siihen pisteeseen päästyäsi voit onnitella itseäsi ja unohtaa ne kymmenet puremajäljet ja kavion kuvat ihollasi.

Hoitaessa Kapina kannattaa sitoa kahdelta puolelta kiinni käytävälle. Se on nopealiikkeinen ja ehtii kääntää takapuolensa hoitajaa kohden ennen kuin hoitaja ehtii kissaa sanoa. Kapina ei potki kovaa, mutta saattaa kuitenkin monottaa. Etupäätäkin kannattaa hieman varoa, sillä ori saattaa purra. Hoitaminen on helppoa, kun Kapina on tiukasti kiinni käytävällä. Silloin se alistuu kohtaloonsa syvään huokaisten ja antaa hoitajan tehdä mitä ikinä pitääkin. Satulavyötä kiristäessä se tosin saattaa näykkiä tai yrittää potkia takajalallaan, mutta kukapa nyt moisesta toimenpiteestä pitäisikään. Kuolaimet Kapina ottaa ihan nätisti suuhunsa, mutta yleensä täytyy hieman kutitella hammaslomasta kieltä. Taluttaessa suosittelen lämpimästi ketjun laittamista suuhun. Jos Kapina päättää lähteä, niin se sitten myös lähtee, eikä hoitaja pysty tekemään mitään ilman narua suussa.

Ratsastaessa Kapina ei anna mitään ilmaiseksi ja vaikka meno näyttäisi ulkopuolisen silmään vaivattomalta, niin ratsastaja saa ratsastaa jokaisella askeleella. Kun yhteistyö alkaa sujumaan, niin Kapinasta kuoriutuu osaava monitoimiratsu, joka tekee mielellään yhteistyötä. Se tosin vaatii monia epäonnistuneita kertoja, hikeä ja joskus vähän kyyneleitäkin. Voin kertoa, että se kyllä kannattaa! Kapina on koulua vääntäessä oikean ratsastajan kanssa todella herkkä ja toimii lähes ajatuksen voimalla. Se saattaa näyttää edestä raskaalta, mutta on kevyt ohjalle, eikä lainkaan etupainoinen. Askeleissa on mukava istua ja ne ovat silti näyttävät. Esteillä Kapina saattaa hieman kuumua, mutta kun on tarpeeksi rautaa suussa, niin pienetkin pidätteet riittävät menon hillitsemiseen. Ori on varma hyppääjä oikean ratsastajan kanssa. Sen hyppytyyliä on kehuttu hyväksi ja sitähän se myös onkin. Maastossa vauhtia tuppaa taas olemaan turhankin paljon, mutta (*koputtaa puuta*) tähän mennessä se on aina hidastanut ja ratsukko on saapunut yhdessä kotiin.

Lastaaminen ja kuljetus eivät tuota tälle kapinoitsijalle mitään ongelmia ihme kyllä. Se on varsasta asti rakastanut matkustamista, sillä se tietää pääsevänsä aina ihmisten ilmoille. Kapinalle on aivan sama, onko kyseessä eläinlääkäri vai kilpapaikka - kunhan on ihailevia ihmisiä tupa täynnä! Kilpapaikalle päästyä ori pitää itsestänsä sellaisen mekkalan, että kaikki kyllä huomaavat sen. Suosittelen lämpimästi lyömään heti varusteet niskaan ja kävelyttämään selästä, jolloin Kapina malttaa keskittyä olennaiseen kaiken epäolennaisen sijaan. Verryttelyssä ja itse suorituksessa Kapina toimii loistavasti, jos yhteistyö kuskin kanssa sujuu kotonakin. Muuten se kyllä jumpittelee koko suorituksen ajan, eikä kenelläkään ole silloin hauskaa.




sh-o. Moon Syntyny Rellestää (YLA2, KTK-III) -- s.06.01.2015 (e. Moon Kaihotar)
sh-o. Moon Kapinoitsija -- s.01.03.2016 (e. Moon Etelätuuli)
sh-o. Moon Aavekapteeni -- s.04.06.2016 (e. Moon Hilkka)

i. Koistilan Kapina
KRJ-I, KTK-II, Vir Mva Ch, SLA-II, YLA1
ii. Kapinamieli
iii. Kapitalismi
KTK-II, YLA1
iiii.
iiie.
iie. Jalavakadun Neiti Kevät
kadonnut
iiei.
iiee.
ie. Syksyn Halipula
KRJ-III, YLA3
iei. Keskiviikon Viljo
ieii.
ieie.
iee. Taikakuun Visio
ieei.
ieee.
e. Mörkövaaran Aaveritari
YLA1, ERJ-II, SLA-I, KRJ-II
ei. Mörkövaaran Laukkuvaras
SLA-I, YLA2
eii. Kurittoman Leijonaraita
YLA2, KRJ-IV
eiii. Pohjantähti
eiie. Pirtsakka WQ
eie. Ellenin Titta
YLA2, VVJ-I, KRJ-I, SLA-I, Vir Mva Ch
eiei.
eiee.
ee. Veripiika KAT
YLA2, ERJ-III
eei. Nefertarin Xalmiakki
eeii.
eeie.
eee. Lakean Maktaleena
Ch, KTK-III, YLA2, ERJ-III, SLA-II
eeei.
eeee.

KRJ (sijoituksia 47 kpl)
22.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (8/100)
21.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/100)
15.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/30)
14.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (3/30)
12.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/30)
11.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/30)
11.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (4/30)
11.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (2/30)
10.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (3/30)
08.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/30)
06.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (1/30)
06.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (2/30)
05.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (5/30)
04.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (4/30)
03.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (2/40)
02.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (1/30)
01.08.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/40)
18.06.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/40)
17.06.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (3/40)
10.06.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (6/40)
05.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (5/30)
19.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/50)
18.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/40)
14.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (3/40)
11.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (5/40)
19.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/40)
12.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/30)
07.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/30)
06.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/30)
06.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/30)
05.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/30)
05.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/40)
04.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/40)
30.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (3/40)
21.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/30)
19.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/40)
18.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/40)
17.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/40)
15.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/40)
14.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/40)
13.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/30)
30.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/40)
06.02.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/60)
07.11.2009 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (7/50)
27.10.2009 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (1/30)
25.10.2009 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (1/30)
23.10.2009 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (6/60)

ERJ (sijoituksia 46 kpl)
05.07.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/40)
29.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/40)
26.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (5/40)
26.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (5/40)
23.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (6/40)
21.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (6/40)
17.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/40)
13.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (3/40)
10.06.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (1/40)
21.05.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (4/40)
04.05.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/50)
02.05.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/50)
30.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (5/60)
29.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/60)
27.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (5/60)
25.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/60)
24.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/60)
19.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/40)
16.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (6/40)
15.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (2/30)
14.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/40)
17.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (3/30)
16.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (3/30)
16.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/30)
15.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/30)
13.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/30)
13.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/30)
12.04.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/30)
21.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/30)
16.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/30)
13.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/30)
13.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (4/30)
13.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (1/30)
11.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (5/30)
10.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (2/30)
10.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (1/50)
10.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (5/50)
04.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (7/50)
02.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (2/50)
02.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (6/50)
01.01.2015 kutsu, ERJ esteratsastus, 100cm (4/40)
29.12.2014 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm (6/40)
04.11.2009 kutsu, ERJ esteratsastus, 110cm ( 6/40)
28.10.2009 kutsu, ERJ esteratsastus, 90cm (2/26)
27.10.2009 kutsu, ERJ esteratsastus, 90cm (2/26)
20.10.2009 kutsu, ERJ esteratsastus, 80cm, (4/40)

20.12.2016 Päiväkirjamerkintä (kirjoittanut Sonja)
Sellainen huippuharvinainen valoilmiö kuin auringonpaiste päätti tänään pitkästä aikaa viihdyttää eloamme, joten luonnollisesti halusin suunnata Kapinan kanssa luontoon. Matkaan tuli kuitenkin sellainen pieni mutka, että koska lunta ei vielä ollut ja pakkanen oli yhtä olematon, niin Kapina oli onnistunut löytämään tarhastaan sen ainoan mutaisen kohdan kylpemistä varten. Perfektionistina en voinut viedä kuraista hevosta edes kävelylle. Hoitotoimenpiteet vielä hieman venähtivät lisää, sillä jouduimme orin kanssa useampaan kertaan keskustelemaan arvojärjestyksestä. Aurinko ei kuitenkaan, taivaan kiitos, ollut ehtinyt vielä pakenemaan täysin, kun talutin punarautiaan pihalle tallista. Ori taisi arvostaa ideaani kävelylenkistä ja käyttäytyi yllättävän fiksusti mutkitellessamme pitkin metsäpolkuja. Tietenkin Kapinalla oli silloin tällöin ihan tulipalokiire, mutta pitelin ohjaksia tiukasti ja sain kuin ihmeen kaupalla pidettyä orin lapasessa. Ainakin kaloreita paloi tuplaten enemmän kuin spanielia lenkittäessä.




09.12.2016 Kouluvalmennus, valmentajana Omppu
Kentälle käveli ratsastajansa kanssa tarmokasliikkeinen raudikko nimeltä Kapina. Pyysin ratsukkoa verryttelemään ravissa suurehkolla kahdeksikolla samalla, kun minä vielä asettelin viimeisiä puomeja paikoilleen. Ori liikkui lennokkaasti ja vaikutti etenevän hyvin omalla moottorillaan, vaikka olinkin saanut aiemmin tietää, että ratsastaja sai olla tarkkana! Kun Kapina taipui hyvin molempiin suuntiin ja kuunteli hyvin pidätteitä ja eteenpäinajavia apuja, aloitimme työskentelyn puomien ja pienten esteiden kanssa.

Olin laittanut S-kirjaimen muotoiselle kuviolle kaksi puomijonoa viuhkamaiseen kuvioon. Miseryn tuli ohjata Kapina hyvin puomien keskeltä, jotta askeleet osuisivat tasaisesti jokaiseen väliin. Ori sähelsi ensialkuun yrittäessään suoriutua tehtävästä mahdollisimman rivakasti, mutta ratsastajansa pyynnöstä tämä hidasti ja niin puomit sujuivat ilman, että askeleet töksähtelivät välien jäädessä lyhyiksi. Muutaman onnistuneen kerran jälkeen puomijonojen keskimmäinen puomi nostettiin ristikoksi, ja tehtävää alettiin tulla laukassa. Sekä ratsu että kuski joutuivat keskittymään toden teolla, mutta tehtävä onnistui heiltä soljuvasti muutaman suorituksen jälkeen. Keskimmäisiä puomeja nostettiin aina seitsemäänkymmeneen senttiin asti, ja sen jälkeen misery sai kiittää ratsuaan reilusti ja tehdä loppuverryttelyt isoilla kuvioilla. Reippautta oli, mutta tehtävät sujuivat vallan hienost

05.12.2016 Kouluvalmennus, valmentajana Omppu
Kouluvalmennukseen saapui tällä kertaa suomenhevosori Kapina ratsastajansa miseryn kanssa. Aloitimme hyvin rennolla ohjastuntumalla uraa pitkin. Kaikkiin kulmiin ratsastettiin melko isot voltit, ja kaikille sivuille tehtiin loiva kiemuraura. Emme hakeneet juurikaan kokoamista, vaan tavoittelimme lähinnä kintereitä koukkuun ravin ollessa kuitenkin rentoa. Kapina ravasi hienosti, ja misery taivutti ratsunsa hyvin volttien ja kiemuraurien kaarien myötäisesti. Kun ratsukko oli lämmitellyt ravissa, siirryimme hetkeksi käyntiin. Nyt misery sai kerätä ohjia ja pyytää Kapinaa kantamaan itseään. Misery sai tehdä töitä, mutta pian ratsu jo liikkuikin kauniisti ja taipui hyvin pienilläkin volteilla. Ratsukko sai siirtyä taas raviin ja Kapinan tuli tällä kertaa liikkua yhtä hyvin kuin käynnissäkin.

Ravi saatiin pian kuntoon, ja ratsukon käveltyä hetken pitkin ohjin siirryimme laukkatyöskentelyyn. Misery ratsasti ison keskiympyrän, ja lyhyiden sivujen vastaisilla kaarilla tuli tehdä ympyrät ulospäin ja pitkien sivujen vieressä tehtiin ympyrät sisäänpäin. Aluksi teimme tätä ravissa, jotta kuvio saadaan hallintaan, mutta sitten siirryttiin tekemään nuo pienet ympyrät laukassa. Kapina nosti laukat mielellään ja kulki ryhdikkäänä, mutta ratsastaja sai tehdä töitä jotta Kapina laukkaisi tahdikkaasti tiukoissakin kaarissa. Taivutuksiakaan ei saanut unohtaa! Lopputunnista ratsukko sai laukata muutaman ympyrän pidemmässä muodossa. Työskentelimme vielä vähän aikaa ravissa, mutta hetken päästä Kapina sai hölkätä loppuravit rennosti eteen-alas. Sekä ratsastaja että ratsu ansaitsevat kyllä kunnon kehut, hyvin sujui!

11.11.2016 Kouluvalmennus, valmentajana Sonja
Tämän synkän räntäsateella maustetun päivän pelastus oli ehdottomasti päästä valmentamaan Miserya ja hänen komeaa suomenhevosoriaan Kapinaa. Olin valinnut päivän teemaksi laukanvaihdot. Parivaljakon lämmitellessä omatoimisesti raahasin maneesin keskelle yhden puomin harjoitusten tueksi. Ennen kunnollista laukanvaihtotreeniä keskityimme saamaan hieman kyllästyneen Kapinan kunnolla avuille ja taipumaan ravissa. Laitoin ratsukon työskentelemään suurelle kahdeksikolle, jonka keskellä suunta vaihdettiin aina puomin päällä. Alkuun puomi kolisi koko ajan, mutta aika nopeasti ori heräsi ja alkoi nostella jalkojaan kunnolla. Siitä oli hyvä edetä laukan pariin. Ensimmäiset laukanvaihdot kahdeksikolla puomin päällä olivat vauhdikkaita ja liioiteltuja. Kapina kyllä vaihtoi laukan, mutta otti ihan vain huvin vuoksi matkaan mukaan astetta isompaa sivupotkua. Meno kuitenkin rauhoittui joka kierroksella ja lopulta sain ihastella oikein puhtaita vaihtoja myös ilman apupuomia.

20.10.2016 Estevalmennus, valmentajana Salazar
Tänään valmentaisin Kapinaa esteratsastuksessa. Hevonen oli minulle vieras, joten kyselin ratsastajalta tietoja ennen töiden alkamista. Aloitimme alkuverryttelyistä, joihin otimme ensiksi pelkkää ravia ja laukkaa sileällä. Saatuamme askellajit ja ratsukon yhteistyötä hyvälle mallille, siirryimme puomitehtäviin. Asettelin pituushalkaisijalle kolme puomia, mutta niitä ei menty sarjana, vaan halusin ratsukon menevän siksakkia, jolloin puomit tulisivat ylitetyiksi vinossa kulmassa. Ensin tämä hämmästytti Kapinaa, joka pyrki oma-aloitteisesti suoristumaan puomeille. Ratsastajan piti olla hyvin tilanteen tasalla, että harjoitus onnistui. Samaa lähdimme tekemään pienillä pystyesteillä, korkeudeltaan noin puolta metriä. Ensin ratsukko kokeili ravissa, sitten laukassa. Kapina kuumui laukasta jonkin verran ja onnistumisiin vaadittiin huolellisen ohjauksen lisäksi paljon puolipidätteitä. Loppuverkat ratsukko teki itsenäisesti.

17.01.2016 Estevalmennus, valmentajana Cirus
Pääsin pitämään estevalmennusta Miserylle ja Kapinalle, joka vaikutti alkuverryttelyssä reippaalta, jopa kuumahkolta. Misery hyppäsi oriilla itsenäisesti muutaman verrytelyesteen, jotta näkisin minkälaiset harjoitukset sopisivat tälle parille parhaiten. Ori ei ollut mistään helpoimmasta päästä, mutta Misery selvästi tiesi sen kujeet ja hallitsi tilanteen hyvin. Aluksi pyysin ratsukkoa tulemaan kolmen esteen in-and-out sarjan pari kertaa, jotta hevonen joutuisi vähän miettimään mihin jalkansa laitttaa kaahaamisen sijaan. Ensimmäisellä kerralla lähestyminen oli hyvä, mutta viime hetkellä ori vetikin liinat kiinni ja kieltäytyi hyppäämästä polven korkuista estettä. Misery napautti raudikkoa raipalla ja otti välittömästi uuden lähestymisen, eikä antanut hevoselle muuta mahdollisuutta kuin hypätä. Toisen pitkän sivun alussa oli okseri, jonkä jälkeen ratsastetaan suhteutettu linja keskellä kentää olevalle okserille. Misery ja Kapina hypääsivät ensin okserit 90cm ja 100cm korkuisina. Ori hyppäsi hyvällä tekniikalla, ja yllättäen haastavaksi osoittautui kaareva tie toiselle esteelle, jossa ori ei meinannut suoristua ajoissa. "Käännä ulkopohkeella, muista ulko-ohjan tuki ja suorista ennen estettä!", huusin ohjeita. Ratsukko tuli vielä innarin ja sen jälkeen okserit, jotka oli nyt nostetty 110cm korkeuteen. Hevonen yllätti postiivisesti, eikä esteiden noustessa enää vängännyt ratsastajalle vastaan.





Ulkoasun, tekstien ja kaiken sisällön copyright misery. 2017
Moondance on täysin virtuaalinen talli ja mitään ei ole oikeasti olemassa!