VIRTUAALIHEVONEN ID#199

Moon Elmiina

Rotu, skpsuomenhevonen, tamma
Säkä, väri161cm, rautias
RekisterinumeroVH15-018-1135
Syntynyt17.11.2014
Ikääntyminenkatso täältä
Koulutustasoko Vaativa A
KasvattajaMoondance
OmistajaMoondance (VRL-01080)
Saavutukset20.12.2016 KRJ-I palkittu pistein 107
20.02.2016 KTK-II palkittu pistein 73

© Tallin omaisuutta

Mimmi on hyvinkin tammamainen tapaus. Siltä löytyy paljon omaa tahtoa, mutta tarpeen vaatiesssa myös nöyryyttä ja yhteyistyötaitoa. Se kokeilee mielellään ratsastajaa ja hoitajaa, sekä esittää välillä kovempaa mitä on. Mimmi on oikeasti kultainen tamma kovan ulkokuoren alla. Hoitaessa tamma näyttää alkuunsa nyrpeää naamaa, mutta rohkean hoitajan kanssa on kiltisti. Ratsastaessa Mimmi ei ole helpoimmasta päästä vaan siitä lyötyy sopivasti haastetta. Tamma tarjoaa juuri sellaisen puolen itsestään kuin ratsastaja vaatii. Taitavalla ja päättäväisellä Mimmi liikkuu kauniisti ja on rehellinen, sekä nöyrä. Jos se pääsee niskan päälle, neiti käyttää sitä hyväkseen ja lintsaa jokaisessa tehtävästä, oikoo kulmissa ja laiskottelee.

Hoitaessa Mimmi on olevinaan kovaa tyttöä. Se uhittelee helposti korvat luimussa, eikä päästä lähelleen kuin jokusen ihmisen. Jos Mimmille näyttää kumpi on pomo, tamma tulee kyhnyttämään päätään käteesi ystävällisesti ja kerjää herkkujakin parhaansa mukaan. Satulaa laittaessa se osaa pullistella ja saattaa hieman huitoa takakavioillaan. Siitä ei kannata sen kummemmin välittää, niin Mimmikään ei jaksa rähjätä. Kuolaimia laittaessa tamma alkaa haukottelemaan, joten ne ovat helppo laittaa. Taluttaessa Mimmi saattaa yrittää jyrätä taluttajaansa, joten kannattaa pitää naru turvan päällä ja olla alusta asti napakka. Jos päästät tamman edellesi, niin se todennäköisesti kirmaa pian vapaana naru perässä roikkuen.

Ratsastaessa Mimmi on sellainen kuin ratsastajakin - joko laiska tai sitten yritteliäs. Se kaipaa napakan ratsastajan, joka kertoo mitä sen täytyy tehdä. Jos ratsastaja antaa periksi, niin Mimmi lintsailee tehtävistä mielellään. Kouluratsastus on tamman laji. Se on alkuunsa hieman raskas edestä, joten on tärkeää alusta asti saada sen kantamaan itsensä ja käyttämään takaosaansa. Mimmi ei ole erityisen herkkä avuille, joten raippa kannattaa pitää mukana ja tarvittaessa huomauttaa pohkeen taakse sillä. Mimmillä on kivat askeleet, joissa on myös helppo istua. Esteillä se tuppaa pudottelemaan puomeja siihen tahtiin, ettei avustaja ehdi niitä nostamaan. Lisäksi Mimmi on todella tarkka ja kieltää, jos ratsastaja tuo sen huonosti esteelle tai on liikaa suussa kiinni. Maastossa se on reipas, mutta kuitenkin luotettava. Vaikka Mimmi menee kovaa, niin se ei pelkää mitään tai pelleile.

Kilpapaikalla Mimmi käy yleensä kuumana ja on pelkäävinään kaikkea. Sen meno traileriin on myös epävarmaa. Joinain päivinä Mimmi menee nätisti ja joskus sen kanssa saa tapella tunninkin. Kuljetuksen ajan se on kyllä nätisti. Mimmiä ei kannata pitää kilpapaikalla käsihevosena vaan hypätä heti selkään ja laittaa se töihin. Silloin tamma ei ehdi pelätä turhia tai kuumeta. Kilpasuoritukseen Mimmi keskittyy hyvin, jos sen saa verryttelyssä jo kuulolle.




sh-t. Moon Helmiäinen -- s.30.08.2015 (i. Moon Harmaja)
sh-o. Moon Valapatto -- s.16.01.2016 (i. Seljasaaren Hurmos)

i. Hetken Harmo
YLA1, KRJ-I, KTK-III, SLA-II
ii. Lakean Arpia
Vir Mva Ch, KTK-II, ERJ-III, YLA2, SLA-II
iii. Pikkukakkonen
KTK-III
iiii. Jalmar
iiie. Jasmiina
iie. Lakean Viljatuuli
KTK-III
iiei. Vikke-Viljam
iiee. Tuulitiina
ie. Huvin Harmonia
KTK-III, KRJ-II, SLA-II
iei. Kultimo
KRJ-II, YLA2
ieii. Aikamieli
ieie. Rekiina
iee. Severiina
KRJ-II, SLA-II, YLA2
ieei. Senaatio
ieee. Suviyö
e. Koivumäen Kelmiina
KRJ-I, YLA2, SLA-II
ei. Räminä
eii. S.A Uusi-Kalle
Vir Mva Ch, KTK-III
eiii. Kallen Muskotti
eiie. Takeen Sirpa
eie. Sikuriina ROV
SLA-II, YLA2
eiei. Sommerus
eiee. Flikk ROV
ee. Mäkisuon Kerli
eei. Hymy
eeii. Virne
eeie. Elviira
eee. Nevan Karelia
eeei. Nevan Vili
eeee. Karmen

KRJ (sijoituksia 44 kpl)
22.03.2016 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (4/30)
18.03.2016 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (5/30)
13.03.2016 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (2/30)
11.03.2016 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (2/30)
09.03.2016 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (5/30)
27.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/50)
24.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/50)
22.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/50)
20.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/50)
17.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (7/50)
10.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (3/50)
09.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
08.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/50)
07.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (7/50)
21.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/40)
19.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
17.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
13.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
08.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/50)
04.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/50)
05.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
03.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
01.12.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (7/50)
23.11.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/50)
20.11.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/50)
19.11.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (7/50)
17.11.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/50)
16.11.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/50)
07.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (3/30)
05.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/60)
04.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/60)
02.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (7/60)
23.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (1/40)
23.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (6/40)
20.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/50)
17.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (4/100)
15.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (4/30)
11.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (8/100)
06.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (5/100)
02.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (5/30)
01.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (2/60)
22.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/40)
22.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (5/40)
20.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/40)

Muut sijoitukset
30.11.2016 kutsu, VRS-cup, Vaativa A (4/17)
30.04.2015 kutsu, VRS-Cup, Vaativa A (4/19

20.04.2016 Kettula, VSN-näyttely (RCH)
23.01.2016 Harmonia, VSN-näyttely (RCH)

18.03.2016 Kouluvalmennus, valmentajana Jaana K.
Saavuin maneesiin hiljaa, jolloin siellä ollut ratsukko ei edes huomannut minua. Seurailin heidän puuhiaan rauhassa, kunnes alkulämmittelyt näyttivät olevan loppusuoralla. Huikkasin tervehdyksen ja lähdin kävelemään maneesin keskelle.

Käskin Miseryn hidastaa käyntiin ja alkaa tehdä aluksi käynnissä avotaivutusta vasemmalle. Mimmi kuunteli ratsastajaansa hyvin eilisen jäljiltä, jolloin oli tosiaan hieman tamman etupainoisuuden kanssa ”taisteltu”. Avotaivutuksessa käskin ratsatajan taivuttaa ratsuaan ehkä vähän ylikin, jotta saataisiin samalla taivutettua tammaa hieman paremmin. Mimmi taipui hyvin ja kulki oikein nätissä muodossa sen ollessa erinomaisesti kuulolla.

Avotaivutuksen jälkeen oli nyt vain loogista vaihtaa sulkutaivutukseen ja sekin käynnissä. Edelleen ratsukon yhteistyö sujui ja hevonen taipui oikein nätisti sen kummempia kyselemättä. Etupainoisuudestakaan ei tällä hetkellä ollut tietoa - Misery oli ilmeisesti lämmitellyt ratsunsa juuri oikealla tavalla! Sulkutaivutuksessa Mimmi ei meinannut ensin saada koipiaan uran sisäpuolelle, vaan etupää meinasi mennä seinälle. Pienellä raipan muistutuksella saatiin takajalat kuitenkin oikeaan paikkaan.

Kun molemmat oli käyty käynnissä läpi, oli vuoro vaihtaa askellajia, joten ratsukko nosti ravin. Mimmi meinasi puskea uralta pois avotaivutuksessa, mutta Misery korjasi kuitenkin asian nopeasti ja pian maneesissa ravasikin ratsukko oikein hyvää avotaivutusta tehden. Käskin tehdä vielä sulkua myös ravissa ja sitten otettaisiin pienet välikäynnit, ennen kuin jatkettiin laukassa samoja asioita. Laukassakin avot ja sulut onnistuivat huoletta ja nyt ei Mimmikään alkanut puskea pois uralta, vaan pysyi täysin siellä missä pitikin. Muoto oli hyvä ja takajalat olivat edelleen pysyneet mukana, vaikka askellajina olikin laukka, jossa moni etupainoinen hevonen lässähti takaisin etupainoiseksi, vaikka ne olisi saatukin koottua.

Kaiken kaikkiaan jokaisessa askellajissa saatiin onnistumisia oikein hyvin ja hevonen oli tarkkaavainen. Eteenpäinpyrkimys oli Mimmillä kohdillaan ja takaosakin työskenteli erinomaisesti. Misery itse käytti apuja pehmeästi ja lähes huomaamattomasti ja istuntakin näytti oikein hyvältä!

11.03.2016 Kouluvalmennus, valmentajana Jaana K.
Saavuin tallille ja näin Miseryn taluttamassa Mimmiä maneesiin. Olimme sopineet, että tänään keskityttäisiin tamman etupainoisuuteen ja sen ryhdikkääksi ratsastamiseen pääosin. Lähdin ratsukon mukana halliin, jotta pääsisin näkemään minulle tuntemattoman ratsukon heti alusta asti. Autoin Miseryn selkään ja käskin aloittamaan alkulämmittelyt. Huomasin hevosen olevan melko pahasti etupainoinen, joten käskin ratsukkoa tekemään käynnissä pysähdyksiä ja takaisin käyntiin siirtymisiä. Neuvoin Miseryä ratsastamaan Mimmin pohkeen eteen ja tarkkailemaan, ettei tamma painaudu kuolaimeen pysähtyessä. Pidätteidenkin tulisi olla lyhytkestoisia, ettei hevonen saa liikaa tukea ratsastajaltaan ja vaikka reaktiota pidätteeseen ei tulisi, pitäisi myödätä ja tehdä nopeasti uusi pidäte.

Käynnissä Mimmi alkoi jo näyttää ihan kivalta ja se katoi itsensä suhteellisen hyvin, kunhan ratsastaja antoi sille mahdollisuuden kantaa itse kaulansa ja päänsä. ”Sä näytät sille hevoselle, miten päin sen pitää kulkee, mutta sen täytyy kuitenkin ite kantaa ittensä”, selitin.

Laitoin ratsukon tekemään seuraavaksi käynti-ravi-käynti siirtymisiä. Mimmi pyrki suhteellisen hyvin itse eteenpäin ja reagoi Miseryn apuihin jo alkua paremmin. Tammakin jousti jo hieman niskastaan, eikä enää edennyt pää melkein taivaissa. Ravin tahti saatiin kohdilleen ja siirtymisetkin sujuivat oikein nätisti, joten oli mahdollista siirtyä laukkaan. Laukassa Mimmi kyllä liikkui rytmikkäästi, mutta lässähti melko etupainotteiseksi taas. Käskin Miseryä ratsatamaan hieman uran sisäpuolella, jolloin saatiin testattua oliko hevonen todellakin avuilla, eikä hakenut tukea maneesin seinästä. Mimmi oli myös hieman vino, kuten jokainen hevonen on yleensä jommalle kummalle puolelle, joten käskin asettaa tammaa hieman poispäin laukan suunnasta ja vaikutuksen huomasi heti. Tamman ryhti parani heti ja käskin alkaa tehdä siirtymisiä keskilaukasta harjoituslaukkaan ja takaisin. Misery kuunteli ohjeita hyvin ja ratsukon yhteistyö näytti oikein mukavalta! Hevonenkin oli ottanut ne takajalat tallista jo allensa ja hakeutui oikein mukavaan muotoon.

Käskin vielä lopuksi ottaa vastalaukka pätkiä molempiin suuntiin, jolla haettiin siis hieman notkeutta hevoseen ja heti, kun tamma tuntuisi tasapainoiselta, myös temponlisäyksiä laukassa. Mimmi näytti toimivan kuin unelma, jolloin käskin aloittaa loppuravit ja taputtaa myös hevosta.

16.12.2015 Kouluvalmennus, valmentajana Penelopeia
Tämänkertaisen valmennuksen aiheena olivat avot, sulut ja vastataivutukset, joten otimme lämpässä hieman pohkeenväistöä jotta hevonen hieman taipuisi valmiiksi. Mimmillä oli alusta asti hyvä tahti, ja kaikki näytti sujuvan päällisin puolin hyvin, mutta vielä oli hiomista tamman takaosan käytössä. Niinpä päivän aihe oli oikein omiaan tälle ratsukolle! Alkuverkan jälkeen ratsukko sai tulla pitkää sivua avotaivutuksessa, ja lyhyelle sivulle vaihtaa vastataivutukseen. Toisella pitkällä sivulla hevonen sai rentoutua vapaassa käynnissä. Taivutukset olivat ratsukolla kyllä teoriassa hallinnassa, joten hieman tahmean alun jälkeen he löysivät nopeasti hyvän rytmin ja tehtävä sujui mainiosti. Toistimme tätä seuraavaksi muutaman kerran harjoitusravissa. Ravissa vastataivutuksesta tuppasi tulla liian jyrkkä, joten ratsukko sai työskennellä tämän parissa hetken jos toisenkin. Lopulta Mimmi kuitenkin taipui kuuntelemaan ratsastajansa pohkeita, ja liike onnistui lähes tyylipuhtaasti. Ratsukko sai pienten välikäyntien jälkeen siirtyä pituushalkaisijalle treenaamaan sulkutaivutuksen ja avotaivutuksen vaihtelua. Mimmi alkoi tässä vaiheessa olla varsin muissa maailmoissa, joten ratsastajalta vaadittiin paljon herätteleviä apuja jotta tamma jaksoi kuunnella itse tehtävää. Ratsastaja käytti oikeaa pohjettaan turhan hiljaa, joten liike alkoi läsähtää kasaan, päätinkin siis että tätä treenattaisiin vaikka koko loppuvalmennus, jos onnistuminen sen vaatisi. Uhkaus tehosi, ja ratsastaja keskittyi toden teholla siihen ratsastamiseen. Eipä aikaakaan kun sain nähdä oikein virheettömiä avo ja sulkutaivutuksia myös ravissa. Valmennuksen lopuksi ratsukko työsti vielä sulkutaivutusta laukassa. Tämä sujui alusta asti oikein hyvin, ja sitä olikin kuulemani mukaan treenattu myös kotona. Jatkakaa samaan malliin, loppua kohti tuli oikein hyvää työskentelyä kummaltakin!

13.12.2015 Kouluvalmennus, valmentajana Penelopeia
Olin hieman huolestunut kuullessani minkä nimistä hevosta tulisin tänään valmentamaan. Vai että Mimmi. Odotin erittäin vattumaista supertammaa jonka kanssa olisi mahdoton työskennellä, mutta paikalle saapunut leppoisan näköinen suokkiputte ei vaikuttanut ollenkaan sellaiselta. Tänään oli tarkoitus palata ihan "alkeisiin", ja verestää vähän temmonvaihtelu muistoja. Alkuverryttelyssä ratsukko otti paljon siirtymisiä, jotta Mimmi olisi mahdollisimman herkkä avuille. Minulle tuli kuitenkin selväksi, että Mimmi ei ollut luonnostaan herkkä hevonen, vaan sitä piti tosiaankin ratsastaa saadakseen jotakin irti. Aloitimme tehtävät isolla keskiympyrällä, jolla oli tarkoitus treenata istuntaa. Mimmiä pyrittiin saamaan hyvään, pitkään ja rentoon käyntiin, ja ratsastajan istunta mukavan joustavaksi sekä askelia myötäileväksi. Kun se oli saavutettu, nostettiin ravi, ja pyrittiin samaan tulokseen ravissakin. Lopulta oli tarkoitus pyrkiä lyhentämään Mimmin ravia lähes käynnin kaltaiseksi, kuitenkaan ilman niinsanottua tahmeutta. Tämän kanssa saatiinkin puurtaa kauemmin, sillä tamma tarvitsi melko vahvat avut suusta, jos sen askelta halusi muokata haluamakseen. Nostimme valmennuksen edetessä myös laukkaa, ja työstimme sitä istunnan kanssa samaan tapaan kuin raviakin. Kun ratsukko oli saanut muutaman onnistumisen jokaisessa askellajissa, sai ratsukko palata koko uralle, ja harjoittelimme loppuun vielä hieman laukanvaihtoa. Alkuun hieman pihalla ollut tamma sai nopeasti ideasta kiinni, ja laukka vaihtui todella hyvin ja kevyesti. Verrattuna valmennuksen alkuun, oli ratsukolla lopuksi paljon parempi yhteinen harmonia, ja jos olisin ollut koulutuomarina, olisin varmasti antanut heille hyvät pisteet!





Ulkoasun, tekstien ja kaiken sisällön copyright misery. 2017
Moondance on täysin virtuaalinen talli ja mitään ei ole oikeasti olemassa!