Historiaa

Marraskuun viimeisiä päiviä ja lunta satelee taivaan täydeltä. Liinakko suomenhevosori laukkaa umpihangessa korskuen... Ja puhelin soi. Kuka kehtasi herättää minut kuukauden ainoana vapaapäivänä? Nopea vilkaisu ulos, jossa vettä satoi taivaan täydeltä ja lumihangista ei ollut tietoakaan, sai minut entistä vihaisemmaksi. Sekunnin murto-osan pohdin vastaamatta jättämistä, mutta jollain saattoi olla tärkeääkin asiaa. Langan toisessa päässä oli pikkuserkkuni Maarit ja kauhukuvina silmissäni vilahtelivat sukujuhlat. En tiedä oliko yhtään parempi se, että hän ilmoitti minun perineen sedältäni Pertiltä hevostallin. "Kiitos, mutta ei kiitos. Noita hevosia on kertynyt jo ihan riittämiin..." yritin vängätä vastaan. Kohteliaisuussyistä ja johtuen siitä, että sukulaiset ovat hyvinkin päättäväinen laji, istuin kuitenkin pian autossa matkalla kohti Keski-Suomea.

Tuskin olin saanut autoa pysäytettyä, kun Maarit jo kailotti moikat. Tervehdin kohteliaasti ja ehdotin, että lähtisimme heti katsomaan paikkaa, sillä aikatauluni oli niin tiukka (oikeasti oli kiire takaisin nukkumaan ja tekemään rästiin jääneitä paperihommia. Tai niitä tekemään ei kyllä ollut mitään kiirettä tarkemmin ajateltuna). En tiennyt mitä odottaa ja siksi näky sai minut hieraisemaan silmiäni. En ole hetkeen nähnyt näin idyllistä paikkaa punaisine talleineen ja kunnon lautatarhoineen. "Tällänen tää sitten ois, Pertti halusi sen siulle antaa, sillä siehän oot kova hevostyttö", Maarit kertoili ja puolet hänen puheestaan meni ohi korvieni. Eräässä tarhassa käyskenteli upea valkovoikko suomenhevostamma, joka kuulemma sisältyi kauppaan. Siinä kohtaan olin aivan myyty. Ja jotenkin tässä taas kävi niin, että minulla oli taas yksi talli lisää repertuaarissani.

Myöhemmin kävi ilmi, että se valkovoikko suomenhevostamma oli nimeltänsä Kastanja, joka oli Pertin omakasvatti ja vieläpä hienosta suvusta. Kauaa ei tarvinnut tallille nimeä miettiä - pitihän se nimetä sen hevosen mukaan, josta koko toiminta sai alkunsa.




Esittely

Tallirakennus on rakennettu vuonna 2000. Sen tilalla oli ennen pieni navetta, josta Pertti-sedän vanhemmat hankkivat aikoinaan elantonsa. Kun lehmät lähtivät, niin koko vanha navetta sai väistyä uuden hevostallin tieltä. Tallissa on 7 karsinapaikkaa, pesupaikka, varustehuone ja pieni oleskelutila. Pihapiirissä on myös moderni pihatto jalotteluaitauksineen ja sinne mahtuu noin 4-6 hevosta. Pihatossa on kunnon makuuhalli, lämmitetyt vesiastiat, ulkona heinähäkki, iso jalotteluaitaus metsä- ja hiekkapohjalla, sekä automaattiset väkirehuruokkijat. Ilmeisesti rakentaessa ei ollut pikkurahasta puutetta, sillä tiluksilla on myös hyväpohjainen kenttä, upeat lauta-aitatarhat ja isot laitumet. Maneesille on rakennuslupa, mutta sen hankinta on vielä harkinta-asteella. Tilat ovat yllättävän modernit ja ihmettelin pitkään, että miksen tiennyt Pertti-sedän upeasta hevostilasta tai edes koko hevosharrastuksesta. Hän tosin oli kuulemma hieman erakkoluonne, eikä sietänyt vierailijoita... Ja itse taas olin liian kiireinen pitääkseni yhteyttä sukulaisiin.

Talli sijaitsee aika kirjaimellisesti keskellä korpea. Lähin kauppa on 30km päässä ja astalfitie päättyy jo 10km ennen tallia. Hiekkateiden jälkeen joutuu ajeleman vielä kilometrin pientä kinttupolua, jossa ainakin oma autonrämäni kuulosti siltä, että se ei perille asti kestäisi. Kunhan talli on siivottu ja arki alkaa, niin täytyy varmaan kunnostuttaa tallitie. Tai toinen vaihtoehto on toki hankkia parempi auto.

Maastoja täällä korvessa riittää vaikka muille jakaa - siksi kannattaa pyytää opas matkaan ensimmäisille kerroille. Voin kokemuksesta sanoa, että en tehnyt niin ja tyhmästä päästä sai kärsiä koko kroppa. Eksyin nimittäin aika totaalisesti, mutta onneksi Kastanja osasi kuljettaa tyhmän kuskin takaisin tallille. Löysin sillä reissulla jo vaikka minkälaisia ihania reittejä - oli peltoa laukkaamista varten, kukkuloita kiipeilyyn, umpimetsää ja hiekkapohjaisia metsäautoteitä. Lähellä on myös ihana lampi, jossa voi uittaa hevosia tai käydä itse pulahtamassa kesähelteillä.