| rotu, sukup. | andalusianhevosen, tamma | painotuslaji | kouluratsastus |
| syntymäaika | 20.06.2007 (ikääntyminen) | koulutustaso | ko Intermediate II, re 80cm |
| säkäkorkeus, väri | 164 cm, kimo | kasvattaja | Eveliina |
| VH-tunnus | VH03-033-2038 | omistaja | misery. (Infinity Sporthorses) |
| entinen omistaja | - | saavutukset | YLA3 |
Sandra on yksi vanhimpia hevosiani ja kulkenut myös mukana monella eri tallillani; Englannissa, Suomessa ja nyt lopulta Ruotsissa. Sandraan on kehittynyt aivan omanlainen suhde sillä onhan se ollut minulla varsasta lähtien. Vaikkei tämä tamma ole suvullisesti tai rakenteellisesti hienoin mahdollinen niin silti en siitä koskaan luovu - korkeintaan sitten kun on aika luovuttaa tamma taivaslaitumille.
Sandra on utelias, mutta kuuliainen ja nöyrä tamma. Neiti on myös hieman ujo, eikä mene suinpäin tutustumaan jokaiseen vastaantulevaan ihmiseen, vaan tykkää katsella ensin hieman kauempaa ja uteliaisuuden voittaessa tehdä tuttavuutta. Sama koskee myös hevosia ja kaikkea uutta ja pelottavaa. Sandra on hieman hienohelma ja tietää arvonsa, eikä halua sotkea itseään - maastolenkit kurakerillä ovat lähestulkoon mahdottomia, sillä neiti väistää jokaisen mutalammikon. Ratsastaessa Sandra on todella herkkä - jos esimerkiksi istut liian tiiviisti, se menee normaalin ravin sijasta koottua ravia, jää paikoilleen ravaamaan tai sitten se tarjoaa piaffee.
Hoitaessa Sandra seisoskelee mielellään vain tuijottamassa kulmiensa alta hoitajaa. Aivan kuin se tarkkailisi, että hoitaja tekee kaiken oikein. Uteliaisuus vie jossain vaiheessa kuitenkin aina voiton ja neiti alkaa nuuhkia hoitajaansa tarkemmin. Harjata saa ihan reilusti kaikkialta, eikä Sandra ole siitä moksiskaan. Päin vastoin, se nautti siitä että painaa ihan kunnolla harjalla. Hipelöintiä Sandra inhoaa. Harja ja häntä ovat aina kovin vaikeita pitää suorina ja takuttomina, joten ne on selvitettävä ainakin kerran päivässä. Onnesta tamma ei pidä itsensä likastamisesta, sillä vaalea hevonen ja mutainen keli olisi muuten painajaista. Satula ja suitset on helppo laittaa, sillä Sandra on sen verran nöyrä ja laskee päänsä aina, kun painat hieman otsasta. Kaviot nousevat ilman suurempia ongelmia ylös ja suojat on helppo aina laittaa. Pesemisestä Sandra ei liiemmin välitä, mutta ei se sitä kammoksu. Uiminen sen sijaan ei tunnu sujuvan. Neiti hienohelma ehkä kahlaa polviaan myöten veteen ja aloittaa jo silloin ravistelun. Mutta jos jaksat ja omistat kärsivällisyyttä, voit toki lähteä uimaan neidin kanssa!
Ratsastaessa Sandra liioittelee kovin usein ja ravaa näyttävin askelin, mutta ei oikein tunnu etenevän. Jos istut liian tiukasti satulassa, neiti menee koottua ravia tai parhaassa tapauksessa piaffee. Erittäin herkkä siis ratsastaa, mutta nöyrä ja tottelevainen. Apujen kanssa saat olla tarkka - huonolla ulko-ohjan tuella ja ohjastuksella laukkavolteista tulee yleensä laukkapiruetteja. Kevyt ohjasote ja pehmeät pohkeet, sekä tarkat avut ovat avainsanoja Sandran kanssa toimittaessa. Se on ehdottomasti kouluratsu. Sandra taipuu miellyttävästi ja hakeutuu taitavalla ratsastajalla pienen alkuverryttelyn jälkeen jo täydelliseen peräänantoon. Aika paljon neitiä saa ajaa eteenpäin, ettei jää ravaamaan näyttävää raviaan paikoilleen, vaan etenee myös. Ravi on kamala istua - tuntuu, että pompit aina kymmenen metriä ilmaan. Mutta tähänkin raviin tottuu melko pian. Laukka on todella pehmeää ja tuntuu, kuin menisit keinuhevosella. Käynti on matkaavoittavaa ja Sandra nostelee jalkojaan hienosti. Esteratsuksi Sandrasta ei ollut, mutta toisinaan on mukavaa virkistystä mennä esteitä. Tosin vain melko pieniä, sillä se jää helposti esteilläkin ravaamaan tai laukkaamaan paikoilleen ja kulkee näyttävässä peräänannossa. Sandra saattaa innostua esteillä ja unohtaa olevansa hieno neiti. Silloin sitä ei pidättele mikään. Myös ongelmia tuottaa sen herkkä suu - et saa jäädä yhtään ennen estettä tai esteellä kiinni suuhun tai tamma pysähtyy. Ei olisi ihme, vaikka Sandra pysähtyisi tasajaloin hypättyään esteen. Maastossa Sandra on ihan miellyttävä, mutta kovin säikky. Tarvitsee aina toisen hevosen tukemaan ja suojelemaan itseään. Myös mutakelit ja maastolenkki ovat huono yhdistelmä - neiti vaikka hyppää jokaisen mutalammikon yli, kunhan niihin ei tarvitse astua. Se ei siedä ollenkaan jalkojen likaantumsta tai kastumista. Muuten miellyttävä maastossa, mutta siellä harvemmin unohtaa olevansa kouluratsu tai jos unohtaa, niin silloin sitä ei pidättele melkein mikään. Säikähtäessään pakenee minkä jaloistaan pääsee.
Taluttaessa Sandra kulkee nöyränä vieressä. Neiti kulkee aina riimunnaru pitkänä ja hermostuu vain siitä, että joutuu kulkemaan lyhyellä narulla. Sandra ei koskaan kisko syömään ja syötellessä se aina katselee hetken ihmistä kuin kysyen, että saanko oikeasti luvan syödä. Periaatteessa Sandra ei tarvitse edes riimunnarua taluttaessa, mutta säikähtäessään lähtee pakenemaan kovin helposti.
Muiden hevosten seurassa Sandra on alkuunsa hieman arka ja katselee hevosia ensin kauempaa. Uteliaisuuden voittaessa neiti menee tekeen tuttavuutta. Myös hevosten seurassa se on nöyrä ja yleensä alistuukin muiden hevosten tahtoon heti. Sandra viihtyy myös yksin erittäin hyvin, mutta ei sillä ongelmia muidenkaan seurassa ole.
| E'Casandra on käytössä pre-jalostukseen ja oreiksi valitaan pitkäsukuisia kouluoreja. Jos haluat Sandrasta tilausvarsan, ota yhteyttä sähköpostiin. |
★ 10.07.2011 o. Esteban 'If (i. Flavio Radon) ★ 01.10.2008 o. Fábian PRO (i. Flavio Radon) Ch |
|
i. Zakarías Adoro |
ii. Belsambar B VIR MVA Ch, KTK-III |
iii. Vaahteramäen Costa Rica VIR MVA Ch, KTK-II |
|
iie. KTS-Dark Angel | ||
|
ie. Adoro's Herminia KRJ-II |
iei. Alano Fausto KRJ-I | |
|
iee. La Sirené Queanna KRJ-I | ||
|
e. Sevillanas Radon |
ei. Franco Radon |
eii. Manifesto Radon |
|
eie. Yolanda | ||
|
ee. Annie HY |
eei. Bajanezar HY | |
|
eee. Adelaida Radon evm |
Sandran suku on valitettavasti tässä vuosien aikana kadonnut lähes kokonaan. Ainoastaan muutamalta yksilöltä löytyy enää sivut virtuaalimaailmasta (lukuunottamatta VRL:n hevosrekisterisivuja).
|
10.12.2011 kutsu, NJ näyttely, pre-tammat (BIS1, MVA-SERT) 01.11.2011 kutsu, NJ näyttely, pre-tammat (BIS5, MVA-SERT) 09.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (1/50) 06.01.2012 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (8/100) 21.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (4/50) 20.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (4/50) 18.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (6/50) 10.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (3/40) 10.12.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (1/40) 27.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (3/30) 20.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (4/50) 19.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (5/50) 18.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (1/40) 18.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (3/50) 17.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (3/40) 16.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (4/40) 16.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (4/50) 13.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (6/40) 13.11.2011 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (4/40) 08.03.2009 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (2/60) 20.12.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (2/50) 15.12.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (5/50) 04.12.2008 Kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (6/110) 31.10.2008 kutsu, KRJ-CUP, Int I (28/394) 28.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (8/133) 14.08.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (5/30) 14.08.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (5/30) 31.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A, (1/45) 31.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/63) 31.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (1/45) |
31.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (7/63) 31.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (6/43) 13.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG (2/33) 13.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (5/36) 13.07.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (6/67) 02.06.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/58) 08.06.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/60) 01.06.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (3/65) 20.05.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (4/36) 13.05.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (2/40) 11.05.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (1/17) 22.04.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (8/73) 21.01.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (1/30) 05.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int I (2/233) 02.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (9/141) 02.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/157) 01.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (9/141) 01.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/157) 31.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (9/141) 31.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (6/157) 28.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (3/30) 27.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Int II (2/40) 25.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG (3/50) 19.01.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (4/38) 17.01.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (6/40) 20.08.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (1/22) 06.08.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (4/40) 30.11.2007 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa B (2/17) 19.01.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo A (8/70) 16.01.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, Vaativa A (3/34) | ||||||||||
05.12.2008 joulun odotusta (päiväkirja)
Sandra on ollut kilpakentillä lyömätön, erityisesti parivaljakko Flavo & Sandra tuottavat ylpeyttä minulle. Sandralla on kasassa jo 36 KRJ sijoitusta ja enää tarvitaan muutama, että voidaan laatuarvosteluun suunnata. Tamma on ollut pirteä ja saanut yhden jälkeläisenkin jo. Sieltä putkahti maailmaan komea kimo orivarsa. Sandralla on tarkoitus jatkaa vielä kilpauraa pienen varsaloman jälkeen ja valmennuksissakin pitäisi käydä. Tänään tammalla oli vapaa ja käytiin kävelemässä maastossa pieni lenkki ilman satulaa. Sandra käveli reippaasti koko matkan ja pörisi tyytyväisenä. Pakkasilmat ovat saaneet Sandran pirteäksi.
06.10.2008 muutto Promiseen (päiväkirja)
Tänään Sandra muutti Moondancesta Iso-Britanniassa sijaitsevaan Promiseen, jossa kasvatetaan andalusioita aktiivisesti. Sandra oli oiva lisä hevoskatraaseen, joten siksi tälläinen päätös. Tamma oli todella upeasti koko kuljetuksen ja pitkän matkan ajan, sekä tuntui kotiutuvan heti tallille päästyään. Toki se oli väsynyt ja hieman stressaantunut, mutta illalla mutusteli tyytyväisenä isoa kasaa heiniä uudessa tilavassa karsinassaan. Sandra on myös pärjännyt upeasti kilpakentillä ja kerännyt huimasti sijoituksia. Toivottavasti myös näyttelykentät ja laatuarvostelut aukenevat tammalle.