HAIRMETAL DUSK "Hilu"

klikkaa kuva isommaksi

   rotu, sukup.    suomenpuoliverinen, tamma    painotuslaji    kouluratsastus
   syntymäaika    15.09.2008 (ikääntyminen)    koulutustaso    ko Grand Prix, re 80cm
   säkäkorkeus, väri    170 cm    kasvattaja    dani
   VH-tunnus    VH05-031-0244    omistaja    misery. (Infinity Sporthorses)
   entinen omistaja    -    saavutukset    61 KRJ-sijoitusta

Hilua kuvaa parhaiten lempinimi sählä. Se sinkoilee tarhassa päättömästi ja ratsastaessa keskittyy enemmänkin kaikkeen epäolennaiseen - estetolppiin varastossa, kakkakasaan keskellä kenttää tai vaikka tarhassa oleviin kavereihin. Töitä saa tehdä, jotta Hilun keskittyminen pysyy jatkuvasti yllä, eikä se saa aikaa keksiä mitään tyhmää. Se on kuitenkin erittäin taitava kouluratsu, jonka irtonaiset liikkeet saavat yhden jos toisenkin huokailemaan ihastuksesta. Hoitaessa neiti pysyy tasan kaksi sekunttia paikallaan ja sen jälkeen vaikkapa vain vaappuu puolelta toiselle huvin vuoksi. Tiukka komennus saa sen kyllä rauhoittumaan ainakin hetkeksi. Pohjimmiltaan Hilu on kuitenkin kiltti ja sillä on puhdas sydän - minkäs se varsamaiselle luonteelleen mahtaa?

Hoitaessa Hilu on tapaus, jota ei taatusti unohda. Tamma malttaa olla tasan kaksi sekunttia - hyvinä päivinä kolme - paikoillaan ja jos ei muuta tekemistä keksi, se alkaa vaappua puolelta toiselle. Yleisemmin Hilu kuitenkin yrittää avata riimunnarun vetosolmua tai nostelee jalkojaan yksi kerrallaan ylös. Se on kova karkailemaan, joten solmujen ja oven kiinni pitämisen kanssa on oltava erityisen tarkka - paitsi tietenkin jos haluaa jahdata karannutta hevosta kolme tuntia ympäri tallialuetta. Hilu on oikeasti mukava ja lempeä tamma, eikä se tee pahaa kärpäsellekkään tahallansa. Sitä pitää vain ymmärtää, eikä neiti itse voi mitään sille että sattuu olemaan melkoinen AD/HD. Varusteet on helppo laittaa neidille ja se tuntuu tykkäävän töihin lähtemisestä. Tosin silloin se malttaa olla vielä vähemmän paikoillaan ja taluttaessa kohti maneesia / kenttää Hilu ravailee vierellä korvat hörössä.

Ratsastaessa tamma osaa olla upea, mutta myös hankala. Eihän mitään pitä saada ilmaiseksi, eikös se niin mene, ainakin Hilun mielestä. Tamma keskittyy yleensä kaikkeen epäolennaiseen, kuten aivan kamalan pelottavaan lantakasaan keskellä kenttää. Kuski saa koko ajan tehdä töitä ja kertoa Hilulle, että nyt keskitytään. Joskus saattaa joutua komentamaan hieman enemmänkin, mutta se kannattaa, sillä sen jälkeen Hilu todella keskittyy. Keskittyessään siitä kuoriutuu todella upea kouluratsu. Sen irtonaiset liikkeet (joissa on muuten pirun hankala istua) ihastuttavat monia ja saavat kaikki huokailemaan ihastuksesta. Hilua pidetään automaattina, sillä niin helpolta se meno yleensä näyttää - kaikki nämä epäilijät saisivat puolestani kyllä kokeilla neitiä, erityisesti huonoina päivinä..

Kouluratsastus on Hilun laji sataprosenttisesti. Sillä on liikettä ja kuuliaisuutta koulukentille. Hilu useimmiten liitelee kevyen näköisesti kentällä ja on herkkä ratsastaa. Tämä siis vain, jos Hilun on saanut keskittymään. Neiti taipuu hienosti ja osaa kulkea pienistäkin avuista. Näyttävät liikkeet ovat kamalat istua, mutta eiköhän sitä kärsi jotta tulee hyviä pisteitä liikkeistä. Esteillä, no, sanotaanko että Hilu on kahjo. Se kaahottaa pää viidentenä jalkana ja harvemmin jaksaa niitä jalkojansa nostella. Puomeja kolisee toisensa perään ja ratsastaja saa pelätä selässä. Joskus Hilu kyllä selviää hienostikin radasta, jos se vain malttaa ja selässä on rauhallinen kuski. Maastossa on kaikkea pelottavaa ja erityisesti yksin maastoileminen on tuskaa Sählä-Hilun kanssa. Se vain tepastelee paikoillaan ja on pelkäävinään kaikkea. Äkkinäiset suunnanvaihdot kuuluvat tietenkin asiaan ja useimmiten saavat kuskin sinkoutumaan selästä. Jos Hilulla on rauhallinen maastoilukaveri, neitikin rauhoittuu ja saattaa kulkea jopa rauhallisesti.

Kilpailupaikalla Hilu onneksi osaa käyttäytyä edes sen verran, ettei ihan tarvitse hävetä silmiä päästään. Hieman se sielläkin tuttuun tapaansa sählää, mutta erityisesti kilpasuoritukseen neiti keskittyy kyllä sataprosenttisesti. Silloin ei haittaa vaikka kentällä juoksisi minkälaisia örkkejä tai olisi vaikka kuinka montaa pelottavaa mörkölantakasaa. Kuljetuksen ajan Hilu kyllä pitää itsestään ääntä ja käsihevosena tykkäisi vain pomppia puolelta toiselle. Kunniakierroksella (jos sinne asti päästään) Hilu kyllä menee, eikä vain meinaa. Se ottaa kaiken ilon irti siitä!


Sukutaulu ja jälkikasvu

Hairmetal Dusk on käytössä siitokseen täysipäiväisesti. Sille valitaan koulupainotteisia puoliverisiä oreiksi. Jos haluat Hilusta tilausvarsan, ota yhteyttä sähköpostiin virtuaali@rikotut.net. ★ 22.12.2011   o. Daiquiri 'If   (i. Snow Crocodile '66 )
★ 27.09.2011   t. Hatelove 'If   (i. Funky Monkey Mer)

  i. Meteor BTR
  KRJ-I
  ii. KW Tinasotilas
  KRJ I, ATC I
  iii. KT's Edelweis
 
  iie. Miscellaneous O
 
  ie. CHn's Marttyyri
  Ch, KRJ II, KTK III, ATC II, YLA1
  iei. Lafitte R
  YLA3, JPA-AB
  iee. GW About A Girl
  JPA-A
  e. Ladyrock Drab
  KRJ-II
  ei. Missway's Landgraff
 
  eii. Charad's Chainsmoker
  VIR MVA Ch, KRJ-II
  eie. Cheyenne COS
  KRJ-II, YLA3
  ee. Satisfaction Rock
  VIR MVA Ch, KRJ-I
  eei. Revolution SIN
  KRJ-II, YLA4
  eee. Cocarna Kooss
  KRJ-II, YLA3

Hairmetal Duskin suku on ehdottomasti koulupainotteinen ja pitkä, sekä vanhemman puoleinen. Ulkomuodon Hilu on perinyt emältänsä. Koulutaidot, askeleen ja luonteen kummaltakin vanhemmalta perittyä - emältä kiltteyden, isältä sähläyksen.


Kilpailukalenteri ja saavutukset

62 KRJ sijoitusta
Tavoitteena YLA ja KRJ - laatuarvostelut

26.01.2012 kutsu, KRJ-CUP, Grand Prix (4/166)
05.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 01/39
05.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 04/52
06.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 03/48
06.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 01/52
07.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 06/42
07.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 08/100 76.78%
09.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 01/31
10.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/28
11.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 02/45
12.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 04/67
12.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 06/50
14.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/72
16.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 01/50
19.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 04/50
15.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/20
16.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/20
18.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 04/20
19.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 03/30
19.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 05/40
15.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 04/60
15.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 05/40
19.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 07/50
20.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 02/15
20.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 01/52
21.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 04/52
21.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 04/52
22.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 07/52
23.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 04/52
24.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, vaA, 01/52
20.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 01/30
21.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int II, 07/50
21.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 02/30
21.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 01/30
22.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/30
29.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 06/50
23.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 01/36
25.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 04/36
25.09.2008 kutsu, KRJ-CUP, GP Kür, 06/216
28.09.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int II, 07/45
04.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 02/52
21.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 03/95
23.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 05/50
26.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/50
18.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 10/105
19.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 06/105
19.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 01/14
26.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 05/52
05.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 05/50
15.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 06/50
10.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 03/88
06.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int II, 04/34
06.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int I, 03/34
06.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 03/34
06.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int II, 01/33
06.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int II, 02/33
05.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, GP, 03/100
02.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 03/174
02.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 09/174
29.10.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, int II, 04/36
01.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 03/174
02.11.2008 kutsu, KRJ kouluratsastus, PSG, 09/174




Päiväkirja ja valmennukset

25.03.2011 Hevosia syövät vesilätäköt ja Hilun kuulumisia (päiväkirja)
Hilu on saanut toisenkin jälkeläisen ja tällä kertaa sieltä tuli sitten se ori. En kuitenkaan Tessaa (tammavarsa) halua myydä, joten Daiquiri lähti uuteen kotiin. Siitä on tullut oikein upea ori! Hilu itse on tapansa mukaan pirteä ja terve tamma. Tänään esimerkiksi oli taas kaunis aurinkoinen päivä ja päätin satuloida Hilun maastoilua varten. Tamma häsläsi varustaessa ja sain minuutin välein ärähtää sille. Pihassa nousin selkään lähes vauhdista ja Hilu lähti talsimaan eteen päin reipasta tahtiansa. Lumi on alkanut jo oikein mukavasti sulaa, mikä tietenkin aiheuttaa vesilätäköitä. Hilu ei niihin voinut astua vaan väisteli kaikki oiken taidokkaasti. Nostin kotiin päin mentäessä viimeisen kerran laukan sopivalla suoralla. Hilu painatti reipasta laukkaa korvat hörössä ja pärski oikein tyytyväisenä. Seuraava tapahtuma oli kuin suoraan sarjakuvasta: olin kevyessä istunnassa reippaassa laukassa, kun tiellä oli iso vesilätäkkö. Ajattelin Hilun menevän siitä reippaasti yli, mutta viime hetkellä se löikin jarrut päälle. Lensin kuin leppäkeihäs vesilätäkköön ja Hilu itse istui lätäkön edessä kauhistuneena. Hetken kiroilun jälkeen kehotin Hilun nousemaan ylös ja kapusin takaisin selkään. Olin aivan mudassa ja litimärkä, mutta lopulta koko tapahtuma nauratti suunnattomasti. Enkä loppupäivänäkään saanut pois sitä mielikuvaa, missä Hilu istui hevosia syövän vesilätäkön edessä silmät pyöreänä.

27.09.2011 Hilun ensimmäinen varsominen (päiväkirja)
Vaikka meillä syntyy usein varsoja, niin jokainen lähestyvä varsominen luo jännityksen, kärsimättömyyden ja onnellisuuden tunteen yhdistelmän. Hilu oli astutettu upealla KRJ-II palkitulla suomenpuoliveriorilla. Tulevan varsan on tarkoitus jäädä Infinityyn ja toivoin kovasti komeaa orivarsaa.

Laskettu aika oli jo viikko sitten, mutta Hilu se panttasi varsaa viimeiseen asti. Aamuruokia jakaessa ei kuulunut tuttua kolkutusta Hilun karsinasta, eikä se koskenutkaan tarjoamiini ruokiin. Tiesin, että tänään olisi se päivä, kun tamma vihdoin malttaa pullauttaa odotetun varsan pihalle. Tein aamuhommat nopeasti ja jätin Hilun karsinaan rauhaan. Lähdin sisälle kyttäämään valvontakamerasta varsomiskarsinaa. Hilu pyöri ja hyöri pientä ympyrää ja kävi välillä maaten ja nousi taas ylös. Välillä se katseli ihmeissään vatsaansa. Päätin lähteä takaisin talliin ja Hilu rauhoittui heti minut nähdessään. Se kävi vihdoin rauhassa maaten ja alkoi punnertamaan varsaa ulos. Istuin karsinassa olkien seassa ja silittelin Hilun kaulaa rauhoittavasti. Varsan syntymä on aina yhtä ihmeellinen asia!

Hilu synnytti vaivattomasti tammavarsan. No, käyhän sekin, kun ei sieltä kerran oria tullut. Tamma oli todella kaunis ja emänsä tapaan oikein pirteä. Se nousi todella nopeasti jaloillensa, kunhan oli ensin tupsahtanut takaisin turvallensa kymmenisen kertaa. Hilu hoivasi varmoin ottein varsaa ja huomasin, kuinka ylpeä se oli jälkeläisestään. Jätin parivaljakon nauttimaan toistensa seurasta.

15.12.2010 Hilun kuulumisia (päiväkirja)
Laiska omistaja ei ole Hilun kuulumisia kirjoittanut toviin, joten tässä kulunut vuosi tiivistettynä. Hilu ei enää kilpaile vaan on saavuttanut jo maksimisijoitukset laatuarvostelua ajatellen. Toki KRJ-Cup kutsuu edelleen ja sitä varten on pidettävä tamman kuntoa yllä. Aktiivinen treenaaminen kuitenkin jää ja Hilu pääsee nauttimaan ns. puolieläkkeestä. Tai oikeastaan tämän tamman kohdalla en voi sanoa että se nauttisi vapaasta, sillä yhdenkin ylimääräisen vapaapäivän jälkeen se hyppii pitkin seiniä... Hilu olisi tarkoitus astuttaa, kunhan löydän itseäni miellyttävän oripojan. Jälkeläisnäytön myötä kutsuu sitten YLA ja KRJ-laatuarvostelut. Niistä vaatimattomasti asetin tietenkin tavoitteeksi ykköspalkinnot. ;) Kunhan Hilu käyttäytyy arvostelutilaisuuksissa asiallisesti, niin se saa ykkösen helpostikin upean sukunsa ja ulkomuotonsa ansiosta.

10.08.2009 Uskomaton maastolenkki (päiväkirja)
Oli kyllä hetkeen viimeinen kerta, kun lähden Hilun kanssa kaksin maastoon. Alkulenkin neiti kulki mallikkaasti, kunnes se hölmö taisi tajuta että ne kaverit jäivätkin tarhaan, eivätkä ole mukana. Sen jälkeen jokaisessa puskassa vaani kamala mörkö, jota piti paeta tekemällä äkkikäännös kotio päin. Monta kertaa olin vähällä pudota, mutta jotenkin pysyin kuin liimattu satulassa - se oli onni, en todellakaan olisi jaksannut jahdata tänään Hilua montaa tuntia mistään metsiköstä. Uskaltauduin ottamaan laukkaa ja siinä Hilu teki vain yhden täyskäännöksen nähdessään AH-NIIN-PELOTTAVAN-KAKKAKASAN. En vain jaksa ymmärtää, mitä pelottavaa lantakasassa on? Hilulla on aivan mahdoton fobia niitä kohtaan. Selvisimme kuitenkin yhtenä kappaleena ja ennen kaikkea yhdessä tallille. Rentouttavaksi en voinut maastolenkkiä kyllä kutsua millään tavalla.

23.07.2009 Hilu, tallin pirtein tapaus (päiväkirja)
Muistan kun kävin koeratsastamassa Hilua - se ei näyttänyt ollenkaan GP tason kouluratsulta pomppiessaan ympäri tarhaa jäniksen tapaan. Kasvattaja selitti naama punertaen, että Hilu on oikeasti taitava vaikka onkin tuollainen sählä. Sehän selviää vain kokeilemalla. Täytyy kyllä myöntää, että kuntoon laittaessa Hilu näytti kaikki tyhmät temppunsa ja olin jo valmis lyömään hanskat tiskiin. Selkään päästyä tamma hieman testaili minua ja näki mörköjä joka paikassa. Laskin hitaasti kymmeneen, ärähdin tammalle että nyt sitten. Käytin kaiken taitoni ja yhtäkkiä Hilu muuttui GP tason ratsuksi. Se kulki mielettömän upeasti ja pienillä avuilla. Hymyilin kasvattajalle, että tämä lähtee matkaani nyt.

Niinhän se sitten meille lähtikin. Se tuli muutaman päivän perästä ja jostain syystä kuulin neidin tulon jo kaukaa. Se kärsimättömänä ilmeisesti potkiskeli kuljetuskopin seinää tai sitten se vain halusi pitää itsestään melua. Otin tamman innoissani ulos trailerista ja se heti tervehti mukavalla hirnahduskiljaisulla tarhassa käyskenteleviä hevosia. Hilu pääsi uuteen karsinaansa ja se käänsi sen samantein ympäri. Jotenkin tiesin, että Hilu toisi kyllä talliin säpinää.





Ulkoasun ja tekstien copyright misery. / kuvien copyright HW Farm
Kyseessä on virtuaalihevonen ja mitään ei ole oikeasti olemassa!