
PRIVATHÄSTARDäraviin otetaan seitsemän yksityistä, joille on oma pieni yksityistalli. Hevosesi ei tarvitse olla suuren tallin hälinässä, vaan saa rauhaisan paikan asustella. Lisäksi yksityisille on mahdollista tehdä laidunaikaan oma yksityislaidun tai ne voidaan laittaa laitumelle siittolan hevosten kanssa. Tarhaaminenkin onnistuu yksin tai kaverin kanssa. Meidän kanssa pääsee kyllä sopimukseen asiasta jos toisestakin ilman suurta kädenvääntöä. Meillä ei ole paljoa yksityistoimintaa, mutta joskus saattaa olla valmennus / muu tapahtuma vain tallin hevosille, joihin luetaan myös yksityiset. Sinulta ei siis vaadita paljoa aktiivisuutta, jos tuot hevosesi Däraviin hoitoon. Täällä hoidosta vastaa ammattitaitoinen henkilökunta, joten murusi saa taatusti hyvää hoitoa, eikä sinun tarvitse tunnin välein soitella onko se hengissä. Däravissa laaditaan myös yksityisille tarkat hoitosuunnitelmat, joita tallityöntekijät noudattavat parhaansa mukaan. Ainut velvollisuus sinulla on kuun alussa (tai viimeiseen viikkoon mennessä) mailata meille ja maksaa tallivuokra. Näin pyrimme pitämään tallissa vain aktiiviset hevoset ja meille käy ilmi, jos hevosesi ei asukaan enää meillä etkä ole jaksanut ilmoittaa siitä. Däraviin otetaan myös sen verran vähän yksityisiä, että paikat ovat varmasti haluttuja! Enkä halua kuullostaa itserakkaalta, mutta eiköhän kaikille kelpaa paras. Jos haluat tuoda hevosesi meille, se on todella helppoa. Otat yhteyttä sähköpostitse (darav(a)rikotut.net) ja laitat asiallisen otsikon. Laita sähköpostiin seuraavat tiedot: Meillä on vain yksi hoitomuoto ja se on täysihoito. Sillä on hintaa 320v€ / kuukausi, joka on edullinen laatuunsa nähden. Siihen sisältyvät esimerkiksi alla olevat, sekä mahdollisesti muutakin omistajan toiveiden mukaan : |