
KOULURATSASTUSVALMENNUS 16.09'08Stuteri Däravin tiloissa pidetään kouluvalmennus tiistaina 16.09'08. Ohjelmassa on kaksi eritasoista ryhmää. Valmennuksien pituus vaihtelee 1 - 1,5h ja ne pidetään joko kentällä tai maneesissa, sääolosuhteet huomioon ottaen. Tervetuloa valmentautumaan tai vaikka katsomaan! Säännöt ja osallistuminen - Valmennus pidetään 16.09 ja viimeinen osallistumispäivä on kaksi päivää aikaisemmin.
|
RYHMÄTRyhmä 1 PALAUTTEET - taso Helppo A, valmentajana Anni S.Aiheena siirtymiset, temponvaihtelut ja vastalaukat. misery. - Died In Your Arms "Dilly oli melko aggressiivisella tuulella muita kohtaan, tahtoi kai puolustaa "reviiriään" vierailta otuksilta. Dilly ei aluksi keskittynyt muuhun kuin kukkoiluun, joten alkulämmittelyt eivät oikein menneet putkeen, kun Dilly ei malttanut kuunnella. Ajallaan Dilly unohti muut ja rupesi kuuntelemaan. Ajoittain oripoika näytti tahmealta, mutta huomasit sen ja sait korjattua. Keskikäynnistä tuli helposti lisättyä, hieman tarkkuutta siihen. Keskiravi ja -laukka olivatkin sitten jo ihan toista luokkaa - jos olisin ollut koulukisojen tuomari, paperissa komeilisi täydet kympit. Dilly vastalaukkaharjoituksissa vaihtoi laukan todella herkästi, ratsastajalta toivotaan tarkkuutta vielä pohkeiden paikasta, että saisit sen halutun laukan pysymään." Juli@ - Virvar Valmennuksen taso oli Helppo A, hevosen koulutustaso Helppo B... milwn. - Poju-Pille "Poju käyttäytyi koko valmennuksen ajan todella esimerkillisesti ja teidän välisen vahvan siteen näki jo kaukaa. Poju kulki nätissä muodossa ja takapään moottorikin toimi moitteettomasti kokoajan. Keskikäynti ok, mitään suurta eroa ei kuitenkaan ollut huomattavissa. Keskiravi sujui mainiosti hevosen osalta, ratsastajalta toivottavaa olisi lisätreeni että peppu pysyisi paremmin penkissä. Laukassa Poju rupesi innokkaaksi ja sinulla oli hieman vaikeuksia pidätellä, mutta keskilaukka näytti todella hienolta, kun alkoi kunnolla pelittämään. Vastalaukoissa on vielä parantamisen varaa, sinä toimit ihan oikein, toisin kuin Poju. Taitaa luulla tietävänsä itse paremmin, kumpi laukka nostetaan. Treenailkaa vain tätäkin asiaa vielä, kyllä se siitä rupeaa sujumaan!" Tintti - Sanansaattaja "Jussi oli valmennuksen alusta melkoisen hermostunut, todennäköisesti johtuen vieraista hevosista ja ihmisistä. Jussi oli todella kuuman oloinen, silti sait orin koottua ja rauhoiteltua nopeasti. Jussi puri kuolaintaan melko vahvasti jokusen aikaa, mutta lopetti pikkuhiljaa kun sai muuta tekemistä. Lämmitellessä ravi-käyntisiirtymisissä Jussi ei oikein kuunnellut, jolloin saisit olla hieman ankarampi hevosta kohtaan. Keskiaskellajit sujuivat mahtavasti, tuli oikeasti sellainen wow-olo teitä katsellessa. Jussi keskittyi asiaansa täysin ja näytti nauttivan. Vastalaukkojen nostot eivät sujuneet, lisää treeniä vaan näiden kohdalla. Jussi voisi myös paremmin kuunnella sinua laukassa. Vaikka laukassa temponvaihtelut onnistuivat hyvin, sinun tulisi koota Jussia paremmin että se ei näyttäisi niin huolimattomalta." mä,,..,, - Letter of the alphabet "Leevi oli todella herkkä tänään. Leevi säpsähti jokaikistä rasahdusta ja narahdusta, ei tainnut olla oikein parhaimmillaan vieraassa maneesissa vieraiden hevosten keskellä. Leevi oli myös todella sosiaalisella päällä tänään, kun jokaista vastaantulevaa oli kova kiire päästä nuuhkaisemaan. Leevillä oli keskittyminen ihan jossain muualla kuin kouluratsastuksessa, mutta sait sen silti liikkumaan näyttävästi. Oli hieman sähläystä, tarkkuutta keskikäynnin ja -ravin kanssa ettei riko seuraavalle askellajille. Laukkatyöskentely oli todella kauniin näköistä, pyörivää ja tehokasta. Leevi kuunteli laukassa myös hyvin pidätteet ja näytti lähestulkoon toimivan pelkällä ajatuksen voimalla. Vastalaukatkin sujuivat loppua kohden, vaikka aluksi Leevi koittikin vaihtaa myötälaukan." Ryhmä 2 TÄYNNÄ - taso Vaativa A, valmentajana misery. Aiheena laukanvaihdot ja avotaivutukset Anni S. - Bye Beautiful '68 Bea oli tutussa paikassa ja ei stressannut siitä ollenkaan. Neiti oli yllättävän kuumalla tuulella ja saattoi jopa säikkyä katselijoita ja muutaman kerran säikähti minuakin, kun huusin Annille tehtäviä. Anni lähti helposti häseltämään kun hevonen oli noin reipas, mutta huomautuksen jälkeen rentoutui. Laukanvaihdot sujuivat hyvin, mutta muutaman kerran Bea sai epäselviä apuja, hermostui ja pysähtyi, sekä alkoi viskoa päätään. Avotaivutus sujui käynnissä ja ravissa ja taivutusaste oli juuri sopiva. Anni sai lopulta Bean rennoksi ja rauhalliseksi ja lopputunnin tehtävät sujuivat leikiten. Mukava parivaljakko, mutta hevonen kaipaa paljon tekemistä ettei ehdi kuumua. Tiedän ettei se ole helppo ratsastaa ja siihen nähden Anni pärjäsi upeasti! Viivi - Jungenhaft Kjell GER Alkuunsa ori näytti todella raskaalta ja oli hieman etupainoinen, mutta verryttelyn jälkeen etupainoisuus katosi. Ratsastit napakasti ja annoit avut tarkasti. Kätesi oli ehkä hieman turhan kova ja Jung muutaman kerran protestoi viskomalla päätään. Laukanvaihdot eivät sujuneet ihan niin monella askeleella kuin oli tarkoitus, mutta säädimme tehtävän teille sopivaksi ja ori vaihtoi sitten hienosti laukat. Avotaivutuksissa taivutusaste oli turhan suuri ja ravissa hevonen ei oikein edennyt - pyydä oria enemmän eteen. Yleisesti ottaen mukava ja taitava ratsukko. Viivi on tarkka ja määrätietoinen ratsastaja! Shiro - Whim Rowland ox Koulutustasoksi merkattu Helppo A, vaikka valmennuksessa vaadittiin Vaativa A - tasoa. Kuitenkin tunti meni ihan hyvin, laukanvaihtoja en teiltä vaatinut, mutta avotaivutukset sujuivat Roylta hienosti ravissa ja käynnissä. Shiro ratsasti herkästi, mutta istui usein hieman etukenossa - erityisesti laukannostoissa. Ratsukon yhteistyö sujui hienosti. Meryl S. - Scandello Hevonen jätti liikkeet aina hieman kesken ja esimerkiksi laukanvaihdoissa kuumui hieman, eikä malttanut keskittyä. Ratsastaja oli todella taitava ja hänen tasonsa varmasti riittäisi vaativaan, mutta hevosen kanssa on vielä hieman tekemistä. Elmolla oli upeat askeleet ja se oli miellyttävän näköinen ratsastaa. Avotaivutus sujui kauniisti ja Elmo oli todella eteenpäinpyrkivä. Kulki hienosti peräänannossa ja käytti takapäätään kunnolla heti alkutunnista lähtien. Tunnin paras yhteistyö tällä ratsukolla. femm. - Mörkövaaran Maisteri Kun Maisteri saapui maneesiin, en uskonut sen pärjäävän tunnilla. Hevonen näytti raskaalta ja laiskalta, mutta heti alkuverryttelyn jälkeen ori kulki jo nätisti peräänannossa ja oli eteenpäinpyrkivä. Laukanvaihdot olivat teidän vahvuus ja ori olisi varmasti vaihtanut ne jokaisella askeleella, jos niin olisi vaadittu. Maisteri kuunteli nöyränä ratsastaa, mutta avotaituvus tuotti hieman ongelmia. Ori meinasi lähteä aina kentän sisälle päin ja pohkeita karkuun. Pienen harjoittelun jälkeen avot sujuivat ravissakin. Femm jäi välillä vetämään turhan paljon suusta ja Maisteri hermostui siitä, mutta muuten ratsastaja osasi asiansa oikein hienosti. Päivitetty 14:08 26.9.2008 |